
Kun kaikki menee pieleen, siis aivan kaikki
“Hyvän taiteen ei aina tarvitse olla vakavaa”, kuului erään teatterivieraan kommentti, kun poistuimme teatterin suurelta…

“Hyvän taiteen ei aina tarvitse olla vakavaa”, kuului erään teatterivieraan kommentti, kun poistuimme teatterin suurelta…

Vanhempainilta saa kokijansa miettimään suhdettaan vanhemmuuteen, sen tarjoamaan onneen, pettymyksiin, krooniseen itsensä keskeneräiseksi tuntemiseen ja…

Näyttämöllä on (lähes) aina päällekkäin vähintään kaksi eri todellisuutta. Esimerkiksi 1) Hamlet ja 2) hänen…

Julkaisemme blogissa Nuorten näyttämön nuorten pitämän puheen Oulun teatterin juhlavuoden Alkajaisjuhlassa keskiviikkona 24.8.2022. Noin vuosi…

Viime perjantai oli minulle hieno päivä! Sain olla mukana katsomassa ja näytöksen jälkeisessä keskustelussa asiantuntijaroolissa…

Julkaisemme blogissa toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilasen puheen, jonka hän piti Oulun teatterin 91-vuotisjuhlassa lauantaina 27. elokuuta…

Julkaisemme blogissa taiteellisen johtajan Alma Lehmuskallion teatterin 91-vuotisen taipaleen kutsuvierasjuhlassa 27.8.2022 pitämän puheen. Tulin maailmaan…

Kirjoitan tätä tekstiä iltajunassa Tampereelta Ouluun. Ouluun on pakko lähteä iltaa vasten, jos mielii seuraavaksi…

Aloitin Jäniksen vuoden suunnittelun elokuussa 2020. Ohjaaja Eljas Liinamaan kanssa löytyi helposti yhteinen mielenmaisema. Todettiin,…

Näyttämölle astelee vaaleatukkainen tyttö Huonekeskuksen esittelykylttiä mukanaan kantaen, korkokenkä suhahtaa lattiaa vasten ja tyttö pysähtyy…

Jäniksen vuosi sovittiin Alman kanssa Oulun teatterin vierailubiisiksi vuosien 2019 ja 2020 taitteessa. Aika oli…

Kun esitystä aletaan tehdä, ei koskaan ole mitään tietoa lopputuloksesta. On suunnitelmia, toiveita, haaveita, mutta…