Minä en ole yhtä kuin ajatukseni

Viime perjantai oli minulle hieno päivä! Sain olla mukana katsomassa ja näytöksen jälkeisessä keskustelussa asiantuntijaroolissa Oulun teatterin esityksessä Yksi askel eteenpäin.

Esitys oli mieltä puhutteleva ja voimakkaasti aktivoiva, hyvin intensiivinen 45 minuuttinen. Näyttelijöiden taito heittäytyä ja välittää tarinan sisäinen kokemus yleisölle on kyllä jotain käsittämätöntä. Ihailen heitä suuresti!

Esityksen koskettavuuden ansiosta syntyi erittäin hieno jälkikeskustelu näyttelijöiden ja yleisön välillä. Se nosti pintaan monia kysymyksiä muun muassa siitä, kuinka selvitä pään sisäisten solmujen kanssa, toivosta tai toivottomuudesta ja inhimillisyyden välittämisen välttämättömyydestä tullakseen nähdyksi ja kohdatuksi.

Oma roolini asiantuntijasta tasaveroiseksi keskustelijaksi juontajan ja yleisön kanssa liukui nopeasti heti ensimmäisestä kysymyksestä lähtien. Tällaisessa aidossa ja hetkessä syntyvässä dialogissa kaikki ovat päteviä asiantuntijoita tuomaan oman kokemuksensa, ymmärryksensä ja ajattelunsa yhteiseen dialogiin. Onnistuessaan se luo ilmaan jotain aivan uutta. Näin kävi tässä.

Itsemyötätunnon tärkeys

Esityksen teemat muun muassa pään sisäinen kaaos, ristiriitaiset ja lannistavat ajatukset, henkiset paineet, halu kuolla, pelot, kohtaamisen tärkeys ja merkitys johtivat keskustelussa ongelmakeskeisen syiden perkaamisen sijasta ratkaisukeskeiseen pohdintaan ja myötätuntoiseen suuntaan. Pohdintaan siitä, mitkä asiat ongelmien käsittelyn sijaan olisivat lisänneet päähenkilön konkreettisia mahdollisuuksia saada tilanteeseensa lisää selkeyttä, apua, helpotusta, toivoa ja lisätä siten hänen omaa pystyvyysuskoa.

Jälkikeskustelussa esille nousi erityisesti itsemyötätunnon tärkeys itseä ja muita kohtaan (omien vaatimusten kohtuullistaminen), inhimillisyyden ja ihmisenä riittämisen kokemuksen välittäminen toinen toisillemme (olet hyvä sellaisena kuin olet), nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen merkitys ihmisen elämässä (kelpaan muille omana itsenäni ja minut hyväksytään kaikkine puolineni) ja mahdollisuus valita itse omat ajatuksensa ahdistavimmallakin hetkellä (”Minä en ole yhtä kuin ajatukseni”).

Myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan voi opetella

Jäin miettimään esityksen jälkeen ajellessani kotia päin Liminkaan, mitä päähenkilö olisi erityisesti tarvinnut pään sisäisen ahdistuksen hiljentämiseen ja toivon voimistumiseen suhteessa omaan tilanteeseensa. Emme ole ”olemassa” ilman ympärillämme olevia ihmisiä.

Tarvitsemme kokemuksen tulla nähdyksi ja rakastetuksi. Myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan voimme opetella ja harjoitella. Se auttaa suhteellistamaan ajatuksiamme ja reaktioitamme. Samalla myötätuntoinen ajattelu mahdollistaa kohtaamisen ja inhimillisen kohtelun itseä ja toisiamme kohtaan. Yhtä lailla meille on mahdollista opetella mielen sisäisiä metakognitiivisia taitoja. Niiden avulla voimme lisätä tietoisuutta esimerkiksi omien ajatusten, tunteiden tai kehoreaktioiden vaikutuksesta toimintaamme (keho-mieli-yhteys).

Jos on tärkeää oivaltaa, että ”Minä en ole ajatukseni”, niin mitä minä sitten olen? Tätä pohti esityksen näyttelijä ja keskustelun juontaja. Ei se ollut sattumaa käsikirjoituksessa, että Yksi askel eteenpäin -esitys alkoi suomen kielen sanan merkityksen pohtimisella ”henki-lö” ja ”hengi-tys”. Jokaisella on vapaus itse määritellä näiden asioiden merkitys itselleen.

Hyvää loppuviikkoa kaikille ja käykää ihmeessä katsomassa Yksi askel eteenpäin, jos ette vielä ole kerenneet! Pidetään silmät, ”verhot” ja mieli auki toisillemme, kun kohtaamme toisemme tälläkin viikolla.

Matti Vainiokangas
Jatkoon!-hankeasiantuntija ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja, ODL
Työyhteisövalmentaja, kehittäjä, Mielenmahdollisuudet Oy