Oulun teatterin syyskausi tarjoaa väkeviä tarinoita 

Oulun teatterissa nähdään syyskaudella 2024 Ainoa kotini –kantaesitys ja Dickensin klassikko Saiturin joulu suurella näyttämöllä, immersiivinen Vihreät niityt -mysteerinäytelmä entisellä kuurojen koululla Tuirassa sekä yleisön loppuvuodesta 2023 hurmannut Post-Kabaree, joka palaa Pikisaliin. 

”Teatterissa on ihmeellistä se, miten kunkin uuden esityksen maailmaa ei ole koskaan ennen ollut olemassa. Jokaiseen syyskauden ensi-iltaan on tulossa taas täysin omalakinen maisemansa, jonne katsoja saa upota”, kertoo teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio

Vihreät niityt –tuotanto jatkaa vuonna 2022 Varikko-teoksella alkanutta yhteistyötä immersiivisistä teoksista tunnetun Flow Productionsin kanssa. 

“Suuri ilo useiden ilojen joukossa on tehdä Vihreät niityt oman teatterimme seinien ulkopuolelle, ja vielä yhdessä valtavan hienoa työtä tekevän Flow Productionsin kanssa. Vaikka meillä on täällä betonin syleilyssä erittäin toimivat tilat, on porukoille inspiroivaa päästä välillä rakentamaan esitystilaa ihan alusta asti ja herättää eloon hylätty rakennus”, Lehmuskallio iloitsee. 

Keväältä jatkavat Varjoja paratiisissa suurella näyttämöllä ja Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan pienellä näyttämöllä.  

Liput ovat nyt myynnissä!

Ainoa kotini -näytelmässä lavalla nähdään muun muassa tanssija Saida Solla ja näyttelijä Anne Syysmaa. Kuva: Janne-Pekka Manninen.
Romaanisovitus, jossa yhdistyy väkevä draama ja pakahduttava tanssi 

Suuren näyttämön syksyn avaa Ainoa kotini, joka yhdistää tanssia, draamaa ja uskomattoman elämäntarinan. Se on raju ja kaunis tarina vaikenemisen siltoja pitkin siirtyvistä ylisukupolvisista taakoista. Esitys perustuu Hanna Brotheruksen valtavan suosion saaneeseen omaelämänkerralliseen romaaniin. Se yhdistää fyysisen teatterin, tanssin ja draamaan esitykseksi, joka kurkoittaa surun läpi kohti kepeyttä ja iloa. 

Esityksen dramatisoi ja ohjaa Susanna Airaksinen, joka on palkittu ohjaaja, kirjoittaja ja dramaturgi. Airaksinen on tämän vuoden alusta lähtien johtanut helsinkiläistä KOM-teatteria. Koreografina toimii palkittu Panu Varstala. Hän on työskennellyt koreografina muun muassa Kansallisteatterissa, Lahden kaupunginteatterissa ja Tanssiteatteri MD:ssa. 

”Olen pitkään halunnut tehdä esityksen, jossa yhdistyisi väkevä draama ja pakahduttava tanssi. Kun luin Hannan romaanin, tajusin, että tässä se on. Ihastuin Hannan kieleen ja kerronnan rohkeuteen. Lukiessa poskia kuumotti ja kroppa janosi tanssimaan. Tämä on niin tunnistettava, mutta näitä naiseuteen ja äitiyteen liittyviä asioita ei sanota ääneen”, ohjaaja Susanna Airaksinen luonnehtii. 

Ainoa kotini | Ensi-ilta 24.8.2024 | suuri näyttämö 

Tekijät 
Alkuperäisromaani Hanna Brotherus  
Ohjaus ja sovitus Susanna Airaksinen  
Koreografia Panu Varstala  
Lavastussuunnittelu Aino Koski  
Pukusuunnittelu Karoliina Koiso-Kanttila  
Valosuunnittelu Jukka Kyllönen  
Äänisuunnittelu Jari Niemi  
Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu Eija Juutistenaho  

Rooleissa: Oulun teatterin näyttelijät Elina Korhonen, Pentti Korhonen, Elviira Kujala, Joose Mikkonen, Merja Pietilä, Aki Pelkonen, Timo Pesonen, Janne Raudaskoski, Anne Syysmaa ja Tuula Väänänen sekä vierailevat tanssijat Ville Sievänen ja Saida Solla.  
 

Vihreät niityt -teoksessa ovat mukana muun muassa tanssija Milla Virtanen ja näyttelijä Henri Tuominen. Kuva: Janne-Pekka Manninen.
David Lychistä inspiroitunut mysteerinäytelmä 

Vihreät niityt on audiovisuaalinen elämys, immersiivinen mysteerinäytelmä entisessä kuurojen koulussa, Tuirassa, jonka maagisissa puitteissa jokainen katsoja kulkee omaa polkuaan. Immersiivisyys tarkoittaa tässä yhteydessä esitystä, jonka maailmaan katsoja uppoaa ja saa osin valita oman kulkureittinsä ja kokemisen tapansa.  

Teatteria, nykytanssia ja -sirkusta soveltavan esityksen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1952, jolloin Suomessa järjestettiin olympialaiset, Armi Kuusela kruunattiin Miss Universumiksi ja viimeinen sotakorvausjuna lähti kohti Neuvostoliittoa. 

Vihreät niityt on Marko Järvikallaksen kirjoittama mysteerinäytelmä, jonka kantaesityksen ohjaavat Janne Saarakkala ja Pirjo Yli-Maunula, jotka ovat työskennelleet aiemmin kolmessa Flow Productionsin teoksessa. 

”Hyvän ja pahan välinen ikuinen kamppailu kiehtoo meitä. Nykyinen maailmantilanne sai meidät kiinnostumaan toisen maailmansodan jälkeisestä Suomesta, joka sodan laahuksineen ja kirkkaassa tulevaisuuden toivossaan on lähellä taiteilija David Lynchin estetiikkaa, ja teoksen inspiraationa onkin ollut hänen tuotantonsa. Vihreissä niityissä Suomen 50-luku goes David Lynch! Teos on jatkoa Flow Productionin immersiivisten esitysten sarjalle ja Varikossa alkaneelle, syvenevälle yhteistyölle Oulun teatterin kanssa”, Saarakkala ja Yli-Maunula kertovat. 

Janne Saarakkala on suomalainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja esiintyjä. Hänellä on laaja kokemus perinteisten ja kokeellisten esitysten tekemisestä, erityisesti dokumenttiteatterista ja immersiivisistä esityksistä. Flow Productionsin taiteellinen johtaja, tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula on ohjannut immersiivisiä, paikkasidonnaisia teoksia vuodesta 2014. Hänelle on myönnetty muun muassa Pro Finlandia -mitali ja Sirkuksen Lumo -palkinto. Flow Productions on huomioitu Vuoden teatteri -palkinnolla vuonna 2020. 

Vihreät niityt on Oulun teatterin ja Flow Productionsin yhteistuotanto, ja se on saanut Uudet klassikot –apurahan. Ensi-ilta on Oulun juhlaviikkojen yhteydessä.   

Vihreät niityt | Ensi-ilta 23.8.2024 | Entinen kuurojen koulu (osoite Lossikuja 6, Tuira) 

Käsikirjoitus Marko Järvikallas 
Ohjaus Janne Saarakkala ja Pirjo Yli-Maunula 
Lavastus Kalle Nurminen 
Pukusuunnittelu Paula Koivunen 
Valosuunnittelu Jukka Huitila 
Äänisuunnittelu Anssi Laiho 
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Melina Matinlompolo  

Rooleissa: Oulun teatterin näyttelijät Heli Haapalainen, Henri Halkola, Jaana Kahra, Titta Toivanen, Henri Tuominen ja Elina Ylisuvanto sekä vierailevat esiintyjät Nikke Launonen, sirkustaiteilijat Jared Van Earle ja Katariina Van Earle, tanssijat Milla Virtanen ja Silja Tuovinen. 

Saiturin joulu -näytelmässä Saiturina nähdään Janne Raudaskoski. Kuva: Janne-Pekka Manninen.
Dickensin jouluklassikko 

Charles Dickensin klassikkosatu Saiturin joulu on vakiinnuttanut paikkansa länsimaisessa jouluperinteessä ja joulun alla se nähdään suurella näyttämöllä. Tarinan keskeinen teema, hyvyyden voima, on tarjonnut pohdittavaa yhteiskunnallisista arvoista ja moraalisista kysymyksistä vuosisadasta toiseen ja osoittaa ajankohtaisuutensa myös Oulun teatterin versiossa.  

Klassikkotarina sukeltaa kovana liikemiehenä ja saiturina tunnetun Ebenezer Scroogen henkiseen murtumiseen. Eristäytynyt ja kylmäkiskoisesti ympärillään oleviin ihmisiin suhtautuva mies saa jouluaattona vieraakseen samanlaisen elämäntavan jakaneen yhtiökumppaninsa Marleyn, joka kuolemansa jälkeen palaa varoittamaan Scroogea hirvittävästä kohtalosta, ellei tämä murra jäätä ja löydä uusia merkityksiä elämäänsä.  

Näytelmän ohjaa Heta Haanperä ja Saiturina nähdään Janne Raudaskoski. Saiturin joulu on aikuisten joulusatu, eikä sovi perheen pienemmille. 

Saiturin joulu | Ensi-ilta 9.11.2024 | suuri näyttämö 

Alkuperäisteos Charles Dickens 
Alkuperäisteoksen suomennos Werner Anttila 
Ohjaus ja sovitus Heta Haanperä 
Lavastusuunnittelu Jonna Kuittinen 
Pukusuunnittelu Riitta Raunio 
Äänisuunnittelu Antti Lindholm 
Valosuunnittelu Mika Ryynänen 
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Eija Juutistenaho 

Rooleissa Janne Raudaskoski, Valtteri Aaltonen, Pentti Korhonen, Elviira Kujala, Mirjami Kukkola, Aki Pelkonen, Annina Rokka, Titta Toivanen, Henri Tuominen ja Elina Ylisuvanto.

Spektaakkeli palaa Pikisaliin  

Ohjaaja Joel Härkösen ja työryhmän Pikisaliin luoma Post-Kabaree on kaikkea sitä, mitä kabareessa rakastetaan: laulua, musiikkia, tanssia, komediaa, sirkusta ja akrobatiaa – tässä illassa kaikki esittävän taiteen muodot ja kaikki yleisön tunteet ovat mahdollisia. Esitys rakentaa numeroiden kollaasin, jota yleisö seuraa tiivisti kaiken keskellä ja on osa sitä.   

“Ohjaajana olen iloinen ja ylpeä siitä, että Post-Kabaree saa uuden esityskauden. Esitysten saattaminen ensi-iltaan on äärimmäisen energiaintensiivistä työtä ja mitä pidemmän elinkaaren esitys saa, sitä kestävämmällä pohjalla työskentely on sekä materiaalisesti, mutta myös henkisesti”, Härkönen toteaa. 

Post-Kabaree käsittelee unelmia ja luo maailman, jossa jokainen voi hyväksyä itsensä ja toisensa sellaisena kuin on: epätäydellisenä ja keskeneräisenä: kokonaisena. 

Pikisalin keskelle on rakennettu kabaree-karuselli, jonka ympärillä katsojat saavat kuulla toinen toistaan upeampia ja ainutlaatuisempia sävellyksiä sekä nauttia kokonaisvaltaisesta elämyksestä.  

“Post-Kabareen kohdalla näen isona arvona sen, että jokainen esiintyjä on ollut mukana kokonaisuuden luomisessa ja on itse tuottanut materiaalin, jota esittävää. Post-Kabareessa jokaisen työryhmäläisen taiteilijuus pääsee esiin tavalla, joka ei ole arkipäivää isoissa teattereissa ja uusi esityskausi antaa taas uusia mahdollisuuksia esityksen kehittymiselle yhdessä katsojien kanssa. Yhtenä lähtökohtana tälle esitykselle oli tuottaa katsojille inspiroitunut ja tärkeä olo ja toivon, että tämä toteutuu myös uusien katsojien kanssa!“, Härkönen toivoo. 

Post-Kabaree | Uusintaensi-ilta 9.11.2024 | Pikisali 

Esityskonsepti Joel Härkönen, Kalle Nurminen, Veli-Ville Sivén ja työryhmä 
Ohjaus Joel Härkönen 
Äänisuunnittelu, bändikapteeni ja muusikko Veli-Ville Sivén 
Musiikin sovitus ja sävellys Veli-Ville Sivén ja työryhmä 
Lavastus ja pukusuunnittelu Kalle Nurminen 
Valosuunnittelu Aarne Turunen 
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Veera Anttila  

Lavalla: Oulun teatterin näyttelijät Heli Haapalainen, Henri Halkola, Elina Korhonen, Joose Mikkonen, Timo Pesonen, Merja Pietilä, Anne Syysmaa, Tuula Väänänen sekä vierailevat esiintyjät näyttelijä Antti Laukkarinen, muusikko Veli-Ville Sivén ja sirkustaiteilijat Ira Oinonen ja Jere Virta.