Ainoa kotini
Ensi-ilta 24.8.
Uskalla pinnan alle
Kantaesitys suurella näyttämöllä yhdistää tanssia, draamaa ja uskomattoman elämäntarinan.
Hanna on viisikymppinen neljän lapsen äiti, joka silittää sukat, valmistaa omat myslit, tekee työt ajallaan, hoivaa läheisten sairaudet ja rakastaa lujasti. Mutta Hannalla on salaisuus. Se on synkkä juurakko, joka lävistää kaikki hänen elämänsä suhteet.
Ainoa kotini on raju ja kaunis tarina vaikenemisen siltoja pitkin siirtyvistä ylisukupolvisista taakoista. Esitys perustuu Hanna Brotheruksen valtavan suosion saaneeseen omaelämänkerralliseen romaaniin. Se yhdistää fyysisen teatterin, tanssin ja draaman esitykseksi, joka kurkoittaa surun läpi kohti kepeyttä ja iloa.
Esityksen dramatisoi ja ohjaa Susanna Airaksinen, joka on palkittu ohjaaja, kirjoittaja ja dramaturgi. Hänen töitään on nähty esimerkiksi Helsingin Kaupunginteatterissa (Ei kertonut katuvansa, Everstinna), Åbo Svenska Teaterissa (Dracula) ja Turun Kaupunginteatterissa (Neljäntienristeys).
”Olen pitkään halunnut tehdä esityksen, jossa yhdistyisi väkevä draama ja pakahduttava tanssi. Kun luin Hannan romaanin, tajusin, että tässä se on. Ihastuin Hannan kieleen ja kerronnan rohkeuteen. Lukiessa poskia kuumotti ja kroppa janosi tanssimaan. Tämä on niin tunnistettava, mutta näitä naiseuteen ja äitiyteen liittyviä asioita ei sanota ääneen”, Airaksinen kertoo.
Koreografina toimii palkittu Panu Varstala. Hän on työskennellyt koreografina muun muassa Kansallisteatterissa (Ronja ryövärintytär, Pentti Linkola – kaltaisemme? ja Tie Konyaan), Lahden kaupunginteatterissa (Karnevaali 2020, Täällä Pohjantähden alla, osat I ja II) ja Tanssiteatteri MD:ssa (Human-namuH).
Esityksessä käsitellään myös syömishäiriötä. Apua syömishäiriöön voi hakea Syömishäiriöliitosta, joka järjestää tukea ja toimintaa matalalla kynnyksellä.
Esitykset ja liput
Ohjaaja
Susanna Airaksinen (s.1984) valmistui Taideyliopiston Teatterikorkoakoulun ohjauksen koulutusohjelmasta 2017. Airaksinen aloitti KOM-teatterin taiteellisena johtajana marraskuussa 2023. Sitä ennen Airaksinen on ohjannut useita teoksia muun muassa Turussa ja Helsingissä sekä opettanut Teatterikorkeakoulussa. Airaksinen on palkittu muun muassa Suomen teatteriohjaajien ja dramaturgien tunnustuspalkinnolla. Airaksisen ohjauksissa näkyy väkevä tulkinta aiheesta sekä kaunis ja omintakeinen visuaalinen toteutus.
Koreografi
Panu Varstala (s. 1975) on tanssija, koreografi ja muusikko. Hän valmistui Taideyliopiston Teatterikorkoakoulusta tanssitaiteen maisteriksi vuonna 2008. Varstalan koreografioissa oleellista on jokaisen esiintyjän persoonallisen liikkeen löytäminen ja työstäminen sekä yhteisen näyttämön idean vaaliminen. Siinä jokainen saa osallistua teoksen luomiseen ja näyttämön jokainen osa-alue on yhtä tärkeä.
Näyttelijät
Työryhmä
Hanna Brotherus
Alkuperäisromaani
Susanna Airaksinen
Ohjaus ja sovitus
Panu Varstala
Koreografia
Aino Koski
Lavastussuunnittelu
Karoliina Koiso-Kanttila
Pukusuunnittelu
Elina Romppainen
Valosuunnittelu
Jari Niemi
Äänisuunnittelu
Eija Juutistenaho
Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu
Galleria
Romaanista näyttämölle
Romaanista näyttämölle -keskustelutilaisuudet jatkuvat Hanna Brotheruksen Ainoa kotini –teoksen merkeissä lauantaina 28.9.2024 klo 16–17. Puhumassa ovat Ainoa kotini -näytelmän ohjaaja Susanna Airaksinen ja koreografi Panu Varstala. Tilaisuuden juontaa kirjallisuuden ja käsikirjoittamisen läänintaiteilija Janne Rosenvall. Tilaisuus alkaa heti Ainoa kotini –esityksen jälkeen suuren näyttämön lämpiössä.
Vastaa