Näyttelijä Titta Toivasen unelmat kävivät toteen

Oulun teatterissa kiinnitettynä näyttelijänä elokuussa aloittanut Titta Toivanen sai kipinän musikaaleihin, kun hän oli lukion jälkeen mukana TYK Alumniteatterin Rent-musikaalissa.

”Rent on tavallaan muovannut matkaani alusta asti. Ollessani pieni äiti näytti musikaalia DVD:ltä. Myöhemmin vuonna 2016 sain mahdollisuuden hakea itse mukaan teokseen. Muistan koe-esiintymisestä vilpittömän varmuuden tunteen: mä menen tähän mukaan. Se on tärkeä teos minulle”, Toivanen kertoo.

Kiinnostus esiintymistä kohtaan alkoi, kun Porista kotoisin oleva Toivanen juonsi paljon lukioaikana.

”Esiintymisen ilosta kaikki on lähtenyt. Pääsin juontamaan koulun juhlia ja tilaisuuksia, tulin huomatuksi ja sain hyvää palautetta. Yleisön kanssa oleminen ja heidän edessään heittäytyminen kiinnosti minua. Huomasin, että tämä voisi olla se juttu. Pala palalta olen mennyt sitä kohti.”

Toivanen oli lukiossa mukana Jean Sibeliuksen elämään pohjautuvassa musikaalissa, jonka esitykset olivat Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä. 

“Silloin mietin kulisseissa pyöriessä, että teatteri olisi mun unelmien työpaikka”, Tampereen ammattikorkeakoulusta keväällä 2024 musikaaliartistiksi ja näyttelijäksi valmistunut Toivanen muistelee. 

Titta Toivasen ensimmäinen produktio Oulun teatterissa on Vihreät niityt, jota esitetään Tuirassa entisellä kuurojen koululla. Kuva: Minna Koivunen

Yhteistyö viehättää teatterissa

Teatterissa ja musikaaleissa Toivasta viehättää yhteistyö, tärkeät aiheet ja hetken ainutkertaisuus: harjoituskaudella työryhmän ja osastojen yhteistyö ja esityskaudella esiintyjien sekä yleisön yhteistyö. 

”Teatterilla on voima puhutella ja koskettaa yleisöä. Konsepti on ainutlaatuinen. Hyvä musikaali kykenee hyödyntämään puhuttelemisen keinoina myös musiikkia ja liikettä.”

Toivanen tulee muusikkovoittoisesta perheestä, joten musikaaleihin hurahtaminen ei ole yllättävää.

“Musiikilla on ihan järjetön voima. Kun sen ilmaisuvoiman yhdistää teatteriin, syntyy musikaali.

Rent-musikaalin lisäksi Toivaselle merkittävä musikaali on Dear Evan Hansen. 

”Monilla tuntuu olevan nihkeitä mielikuvia musikaaleista. Sen sanotaan olevan muotona kaupallinen, vain kevyttä viihdettä. Esimerkiksi Dear Evan Hansen -musikaali käsittelee yksinäisyyden tunteen kokemusta ja nuorten syrjäytymistä: se ei ole kevyttä viihdehömppää, vaan tosiasia.”

Oulu toteuttaa useita unelmia

Kinky Boots ja musikaalin voima sai Titta Toivasen hakemaan Oulun teatteriin.

”Koin jotakin samaa Rent-aikaista vilpitöntä määrätietoisuutta hakiessani Oulun teatterin Kinky Bootsiin. Hain kaikkiin mahdollisiin rooleihin, sillä halusin vain päästä mukaan. Sydän jätti yhden lyönnin välistä, kun sain kutsun Laurenin hakuun. Toiseen vaiheeseen pääseminen jätätti vähintäänkin triplat. Päädyin koe-esiintymisprosessin myötä myös teatterin kiinnityshakuun, joka oli tuolloin käynnissä. Kaikki kävi lopulta tosi nopeasti.”

Keväällä Toivanen hyppäsikin aivan uuteen tutusta, kun Vihreiden niittyjen harjoitukset alkoivat Tuirassa entisellä kuurojen koululla. Viime vuodet Tampereella viettäneelle näyttelijälle Oulun teatteri ja Oulu eivät olleet hänelle yhtään tuttuja. Sukulaisia asuu lähellä Oulaisissa, jossa sauna lämpiää aina sukulaistytölle. 

Oulun teatterin ja Flow Productionsin Vihreät niityt -näytelmässä Titta Toivanen esittää Anitaa. Kuva: Janne-Pekka Manninen.

Oulusta hänellä on ollut pelkästään hyviä odotuksia. Kevään ansiosta hän tietää jo ihmisiä ja vähän Oulun luonteesta. 

”Olen sairaan innoissani ja tosi onnellinen. Uusi työyhteisö ja uudet ihmiset ovat ottaneet minut avosylein vastaan. Oulu on vireä ja kaunis. Kaupunki tarjoaa etenkin kesäaikaan hurjasti kiinnostavia tapahtumia. Hyvistä pyöräteistä lisäpisteet! Olen kotiutunut älyttömän hyvin.”

Pikkutyttönä musikaaleja DVD:ltä katsonut Toivanen kokee, että hänen unelmansa käyvät toteen Oulun teatterin kiinnityksen myötä.

”Kun mietin lukioaikaista minää, joka unelmoi kulisseissa töistä teatterissa, on ihmeellistä nähdä tämä nykyhetki. Saan tehdä töitä intohimoammatissa ja vieläpä näin kivassa teatterissa!”

Samaan aikaan kauhuissaan ja innoissaan

Syksyllä Toivanen nähdään immersiivisessä Vihreät niityt –teoksessa Tuirassa ja marraskuussa ensi-iltansa saavassa Saiturin joulussa. Helmikuussa 2025 Oulun teatteri tarjoaa Toivaselle suuren unelman toteutumisen, kun Kinky Boots saa ensi-iltansa.

Hän on samaan aikaan kauhuissaan ja innoissaan, kun pääsee hyppäämään Laurenin rooliin.

”Kauhuissani siitä syystä, että se on niin merkittävä rooli minulle. Kinky Bootsin pyöriessä Tampereella ensimmäisenä opiskeluvuotenani aloin salaa haaveilla Laurenin roolista. Lauloin hahmon soolobiisiä tuolloin laulutunnilla ja kohta laulan sen Oulun teatterin suurella näyttämöllä. Ja sitä tulee joku katsomaan!”

Kinky Bootsissa mukana oleminen on hänelle siis todellinen unelmien täyttymys. Kun hän ensimmäisen kerran näki Kinky Bootsin, tiesi hän haluavansa olla siinä joskus mukana.

Merkittäväksi musikaalityön tekee myös se, että niiden saamiseen on vain pieni todennäköisyys.

”Rooleja, joihin haetaan, on vähän ja muotti on kapea. Rooleihin haetaan niihin sopivia henkilöitä ja hakijoita paljon. Tämä prosessi on todistanut sen, että on mahdollista päästä mukaan.” 

Moni musikaalirooli on häneltä jäänyt lähivuosina saamatta ja hän toivoo tiettyjen teoksien päätyvän vielä suomalaisten teattereiden lavoille.

Kinky Bootsin harjoitukset alkavat lokakuussa, ja Toivanen hyppää niihin mukaan marraskuussa. Tuleva koitos ymmärrettäväsi jännittää. Hän myöntää olevansa kova jännittämään, mutta samalla hän ei malttaisi odottaa harjoitusten alkavan.

”Hyvä, ettei ole alkanut, koska se kaikki on vielä edessä.” 

Kuka?

  • Titta Toivanen
  • 28 vuotta
  • Kotoisin Porista.
  • Valmistunut musikaaliartistiksi ja näyttelijäksi Tampereen ammattikorkeakoulusta keväällä 2024.
  • Kiinnitettynä Oulun teatteriin vuoden 2025 loppuun.
  • Mukana muun muassa Vihreät niityt –teoksessa, Saiturin joulu -näytelmässä ja Kinky Boots -musikaalissa.

Teksti: Minna Koivunen