PikiTalk
Enemmän puhetta, vähemmän teatteria
PikiTalk on räväkkä, tärkeisiin ja tunteita herättäviin alueellisiin ilmiöihin syventyvä after work –hetki ja erilainen viikonlopun aloitus.
Syksyisin kerran kuussa järjestettävä PikiTalk tarttuu rohkeasti kipeisiin aiheisiin, joiden teemat kumpuavat Oulun teatterin ohjelmistosta. Kutsumme keskustelemaan mielenkiintoiset ja aiheisiin syventyneet alansa huiput. Kaikki oululaiset ovat tervetulleita kuuntelemaan ja osallistumaan keskusteluun.
Syksyn 2024 teemoina ovat jälleen elämän isot kysymykset – rakkauden löytymisen hankaluus Tinder-ajassa, hyvä arki ja mistä se on rakennettu, naiseus ja ylisukupolviset taakat sekä empatia politiikassa. Keskustelun aiheet saavat inspiraationsa Oulun teatterin produktioista Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan, Varjoja paratiisissa, Ainoa kotini ja Saiturin joulu.
Illan virittäjinä toimivat Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi, Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen ja sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen. PikiTalkien keskusteluosuudet striimataan Mun Oulun verkkosivulla.
Pikisalin ovet ja baari aukeavat klo 16, keskustelu alkaa klo 17 ja tilaisuus päättyy klo 19. Illan aikana yleisöä viihdyttää myös vaihtuva dj ja bistrossa on ruoka- ja juomatarjouksia.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan PikiTalkeihin!
PikiTalkit 2024
Pe 4.10.2024 Arki best! Onko juurileipä 2020-luvun arjen ruskeakastike?
Lokakuussa teemoina ovat vaatimattoman elämän kauneus, arkikauneus ja se mistä hyvä arki on rakennettu. Miltä arki 2020-luvulla näyttää ja mitä arjelta halutaan? Rakentuuko onnellinen arki kurinalaisesta elämästä vai nautinnoista? Illan aikana keskustellaan siitä, mikä on arjen suola ja ovatko hyvän arjen ainekset muutoksessa. Illassa nähdään otteita Varjoja paratiisissa -produktiosta.
Keskustelemassa Oulun kaupungin yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulun Anarkistimarttojen puheenjohtaja Tiina Routavaara ja juoksuvalmentaja Janne Ukonmaanaho sekä pop-up-keskustelussa Ylen toimittaja Markus Liimatainen. Juontajina Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen ja Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi.
Lokakuun PikiTalk on osa Ylen Hyvin sanottu -festivaalia. Striimi Yle Areenassa ja Mun Oulun verkkosivulla.
Keskusteluvieraat
Janne Ukonmaanaho on juoksuvalmentaja, hammaslääkäri ja entinen este- ja maastojuoksija. Ukonmaanaho valmentaa Suomen huippujuoksija Topi Raitasta sekä tulevaisuuden lupauksia Eemil Helanderia ja Mustafe Muusea. Oulun yliopistosta valmistunut Ukonmaanaho työskentelee valmentamisen ohella myös hammaslääkärinä. Hänen arkensa täyttyy siis urheilusta, ihmisten hoitamisesta ja perhe-elämästä.
Oulun Anarkistimarttojen puheenjohtaja Tiina Routavaara on ollut mukana levittämässä iloa ja anarkiaa oululaisten arkeen järjestön perustamisesta alkaen. Routavaaran mukaan hyvään arkeen kuuluu tarpeeksi kirjoja, pyöräilyä ja valmiita pinaattilettuja.
Kaksitoista vuotta kaupungin yhteisötoiminnan päällikkönä toiminut kulttuurin moniottelija Pasi Laukka tuntee oululaisen arjen koukerot. Yhteisötoiminta rahoittaa vuosittain noin 600 yhteisöllistä tapahtumaa Oulussa. Lisäksi se hallinnoi Oulun kaupungin yhteisötaloja ja -tiloja, jotka ovat kaikille avoimia harrastamiseen ja ryhmätoimintaan. Vapaa-ajallaan neljän lapsen isä toimii jalkapallossa Villan Poikien managerina.
Markus Liimatainen on keskustelukultturia kehittävän Hyvin sanottu -hankkeen päätuottaja. Aikaisemmin Liimatainen on työskennellyt Ylen tv-uutisissa ja A-studiossa. Markuksen mielestä arjessa parasta on perheen yhteiset iltaruokailut.
Pe 1.11.2024 Naiselle sallittu – Onko nainen aina liikaa tai liian vähän?
Marraskuun PikiTalkissa keskustellaan naiseudesta: mitä nainen saa olla ja mikä on sallittua naisille. Keskusteluteemat nousevat Hanna Brotheruksen romaaniin perustuvasta Ainoa kotini -produktiosta. Illassa keskustellaan ylisukupolvisista taakoista ja siitä, miten ne vaikuttavat meihin ja siihen, millaisiksi naiset kasvavat. Puhutaan myös syömishäiriöistä, omakuvasta ja henkisestä kylmyydestä kasvatuksessa.
Illassa nähdään otteita Ainoa kotini –produktiosta. Keskustelemassa toimittaja Minna Akimo, kirjailija Hanna Brotherus ja Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sekä pop-up-keskustelussa syömishäiriöasiantuntija Tanja Tianen.
Juontajina Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen ja Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi.
To 5.12.2024 Poliitikon moraali – Sopiiko empatia politiikkaan?
Syksyn PikiTalkit päättää keskustelu poliitikon moraalista. PikiTalk kysyy, sopiiko empatia politiikkaan ja miten poliitikko nukkuu yönsä vaikeina aikoina.
Mitä empatia edes on ja miten se näkyy yhteiskunnassa? Viime vuosina leikkaamisen eetos on kasvanut taloustaantuman johdosta, mutta onko leikkaamiskohteet aina kuitenkin arvovalinta?
Illan teemat nousevat Saiturin joulu –produktiosta, joka on Charles Dickensin klassikkotarina kitupiikistä liikemiehestä ja josta nähdään PikiTalkissa otteita.
Keskustelemassa ovat ohjaaja Heta Haanperä, kansanedustaja Jessi Jokelainen ja empatiatutkija Sami Keto. Juontajina sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen ja Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen.
Menneet PikiTalkit
Pe 6.9.2024 Miksi kukaan ei kelpaa minulle? – Punaisten ruusujen ilta
Kauden avausteemana on rakkauden löytymisen hankaluus Tinder-ajassa ja parisuhteen pysyvyys. Mitä parisuhteessa odotetaan toiselta osapuolelta ja mitä ollaan valmiita itse antamaan?
Illassa pohditaan, miten ympäröivät käsitykset parisuhteesta vaikuttavat rakkaus- ja parisuhdekäsitykseen ja siten rakkauden löytymiseen. Illan teemat kumpuavat Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan –produktiosta, josta nähdään myös otteita. Keskustelemassa tutkija Anne Holappa, Ensitreffit alttarilla –sarjasta tuttu Aleksi Keränen ja YXRakkauspodia tehnyt Anne Roth.
Juontajina Lauri Ahtinen ja Anu-Maarit Moilanen.
Keskustelijavieraat
Digitaalisen kulttuurin tutkija Anne Holappa on toiminut reilun kymmenen vuoden ajan nettideittailun asiantuntijana suomalaisessa mediassa. Keväällä 2023 hän väitteli suomalaisesta nettideittailusta Turun yliopistossa ja on parhaillaan koostamassa suurelle yleisölle suunnattua tietokirjaa aihepiiristä.
Oululainen musiikin- ja pianonsoitonopettaja, esiintyvä muusikko ja yrittäjä Aleksi Keränen osallistui Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan loppuvuodesta 2023 tavoitteena saada loppuelämän kumppani. Tinder ja pintapuoliset tapaamiset olivat alkaneet kyllästyttää. Vaikkei ohjelma tuonut Keräselle loppuelämän rakkautta, opetti sarja sen, mitä hän jatkossa kumppaniltaan haluaa.
Anne Roth teki kolme kautta YXRakkauspodi-podcastia yhdessä hyvän ystävänsä kanssa. Podcastissa he keskustelivat rakkaudesta ja parisuhteesta Y- ja X-sukupolvien näkökulmista lempeästi ja välillä väitellen. Podcastia tehdessä Rothille kertyi rutkasti lisäymmärrystä parisuhteista ja rakkaudesta.
Pe 1.9.2023 Rakkausilta – Lupa rakastaa
Suuri rakkausilta ammensi teemansa Pienen hauen pyydystys -näytelmästä. Syyskuun PikiTalkissa puhutaan rakkaudesta ja rakkauden eri puolista. Pohdimme rakkauden moninaisuutta ja sitä onko rakkaudessa sääntöjä. Erotkaan eivät ole nykyään enää vain epäonnistumisia, vaan eron jälkeen rakkaus voi jatkua muotoaan muuttaneena. Illassa otteita Pienen hauen pyydystys -näytelmästä.
Keskustelemassa pappi Kari Kanala, kirjailija Juhani Karila, rakkauskouluttaja Anne Rumpunen ja Oulu Sinfonian intendentti Maija Kuusisto. Illan musiikista vastasi dj Somepoe.
Pe 6.10.2023 Naisen häpeä – Ei kertonut katuvansa
Naisen häpeään pureuduttiin Ei kertonut katuvansa -teoksen teemoista käsin. PikiTalkin keskiössä ovat naiset ja se, miksi naiset niin usein tuntevat häpeää. Millaista on naisten välinen avunanto nykyään, millaisia sukupuolirooleja edelleen on ja miksi?
Keskustelemassa poliitikko Anneli Jäätteenmäki, projektipäällikkö Priyanka Sood, psykologi, psykoterapeutti Elina Reenkola ja tuomiorovasti Satu Saarinen. Musiikista vastasi dj John Collingwood.
Pe 3.11.2023 Keeping up appearances – Kulissit ennen kaikkea
Tässä PikiTalkissa pohdittiin sitä, paljonko käytämme energiaa kulissien ylläpitoon ja kuinka paljon säästäisimme itseämme, jos emme tekisi sitä. Illassa otteita Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? -näytelmästä.
Keskustelemassa piispa Jukka Keskitalo, AC Oulun ex-toimitus- ja kehitysjohtaja Juho Meriläinen, somevaikuttaja Teija Ruokamo ja Oulun teatterin näyttelijä Joose Mikkonen. Musiikista vastasi dj Malsson.
Pe 8.12.2023 Saako enää juhlia? Kunnollisten ihmisten 2020-luku
Saako enää juhlia, kun kaikki ovat niin kunnollisia nykyään. Rokkarit eivät enää rieku, yritysten juhlat ovat siistiytyneet ja messumaailmassa käydään aamulenkillä ennen messupäivää. Illassa otteita Joel Härkösen Post-Kabaree-show’sta.
Keskustelemassa tutkija Antti Maunu, sarjakuvataiteilija Ville Ranta, projektipäällikkö Hanna Jakku ja ravintolayrittäjä Roope Sulkala. Musiikista vastasi dj Antti K.
Pe 26.8.2022 Täällä määrään minä! Sopivatko suuret ikäluokat ja sannamarinit samaan pöytään?
Keskustelemassa näytelmäkirjailija Juha Jokela, ohjaaja Sakari Hokkanen, pitkän uran politiikassa tehnyt Liisa Jaakonsaari ja Oulun kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Henna Määttä. Illan aikana nähtiin otteita produktiosta Patriarkka.
Pe 30.9.2022 Pahasti sanottu! Miksi hyvät ihmiset perseilevät somessa?
Viime vuosina keskustelutavat erityisesti sosiaalisessa mediassa ovat muuttuneet yhä kiivaammiksi ja kärkkäämmiksi. Usein keskustelukumppania ei kuunnella eikä toisen näkökulmia haluta ymmärtää, kun oman mielipiteen koetaan olevan ainoa oikea.
Keskustelemassa Suomen Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio, somepersoona Sanni Inget, poliitikko Lauri Nikula ja Oulun teatterin näyttelijä Joose Mikkonen. Illan aikana nähtiin otteita Billy Elliot –musikaalista.
Pe 28.10.2022 Kill your darlings. Saako elämässä sen, mistä on valmis luopumaan?
Aiheena saavuttamattomat unelmat ja toiset mahdollisuukset. Kuinka ihminen nousee suurten epäonnistumisten jälkeen taas jaloilleen ja saa voimaa uuden suunnan löytämiselle elämässä? Mitä tapahtuu, kun ei saa haluamaansa ja mihin se vie?
Keskustelemassa Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki, Oulaisten kaupunginjohtaja Riikka Moilanen ja yrittäjä, radiopersoona Lauri Salovaara sekä näyttelijät Tuula Väänänen ja Pyry Äikää. Illan aikana otteita produktiosta En päässyt Juliaksi.
Pe 25.11.2022 Ketä kiinnostaa joku vanhemmuus! Lapsiperhepohdintoja 2020-luvulla.
Millaista on olla vanhempi vuonna 2022? Moni tavoittelee täydellistä vanhemmuutta, mutta onko sellaista olemassa? Toiset puolestaan eivät halua vanhemmaksi ollenkaan, vaan ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
Keskustelemassa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen, oululainen sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen, toimittaja Anna-Sofia Nieminen ja Vanhempainillan ohjaaja Jukka Heinänen.
Pe 10.9.2021 Tuomio vai pelastus? Missä menevät hengellisen väkivallan rajat?
Aiheena oli hengellisen väkivallan rajat, johon pureuduttiin Synninkantajat-teoksen teemoista käsin. Kun näytelmä kuvaa hengellistä väkivaltaa yhdellä tavalla, PikiTalkin keskiössä on se, miten sama ilmiö voi olla toiselle auttamisen ja lempeyden väline ja taas jollekin toiselle se voi näyttäytyä väkivaltana.
Keskustelemassa tutkija Meri-Anna Hintsala, kirjailija Pauliina Rauhala, tietokirjailija Maija-Leena Rova ja kokemusasiantuntija Marita Terho.
Pe 8.10.2021 Äiti täällä, mikset vastaa? Voiko päihdehelvetistä selvitä?
Aiheena nuorten päihteiden käyttö ja syrjäytyminen, mikä on kasvava ongelma Oulun alueella. Oulun teatterin Poikani joka katosi -näytelmä käsitteli tätä ilmiötä huumeidenkäyttäjän läheisten näkökulmasta: häpeä, pelko ja tuska nousevat pintaan, kun vanhemmat tajuavat, että oma lapsi on huumeidenkäyttäjä.
Keskustelemassa ohjaaja Heta Haanperä, Ammattiliitto Peron puheenjohtaja Jorma Malinen ja elokuvaohjaaja Visa Koiso-Kanttila.
Pe 12.11.2021 Havuja perkele! Mistä on suomalainen tahto tehty?
Teemana suomalainen sisu taiteessa ja urheilussa: mitä vaikeita valintoja näissä lajeissa on tehtävä, että menestyy? Saako taiteessakin todeta ääneen, että haluaa olla alansa paras? Mitkä asiat omassa elämässä voivat kärsiä tavoitteellisuudesta? Urheilu ja taide ovat molemmat tunne- ja taitolajeja: mikä niitä yhdistää ja mikä erottaa katsojia? Illassa nähtiin otteita Tahto-näytelmästä.
Keskustelemassa kärppälegenda Lasse Kukkonen, säveltäjä-kapellimestari Jaakko Kuusisto, Oulun teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio ja painonnostaja Anni Vuohijoki.
Pe 10.12.2021 Nopeammin, tehokkaammin, enemmän! Onko oravanpyörässä käsijarrua?
Aiheena on jaksaminen. Jo ennen koronapandemiaa monien jaksaminen oli työelämän hektisyyden vuoksi koetuksella ja koronakriisi etätöineen sekä sosiaalisen eristäytyneisyyksineen pahentansi tilannetta entisestään. Illassa nähtiin otteita Jäniksen vuosi -näytelmästä.
Keskustelemassa ohjaaja Eljas Liinamaa, Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalo ja psykologi Soili Poijula.