Faravidin maa

Ensi-ilta 27.8.2026

Kalevalasta karataan ja paskaan kaupunniin päädytään

Teatteria, nykysirkusta ja nykytanssia yhteen kietova esitys Faravidin maa sijoittuu Oulun legendaariselle Raksilan markettialueelle, joka kulta-aikanaan ohitti jopa Helsingin Stockmannin päivittäistavaramyynnissä. Nyt Eka-marketin rakennus on tullut käyttöikänsä päähän, se tullaan purkamaan ja alueelle nousee tulevaisuudessa pitkään odotettu uusi onni ja ylpeys: elämysareena, koko pohjoiselle Suomelle autuutta ja elinvoimaa lupaava keskus.  

Lymyääkö Raksilassa siis oululaisen onnen lähde! Tännekö se onkin haudattu? 

Faravidin maa on marketin jäänteistä muinaiseen Pohjois-Pohjanmaahan asti ulottuva matka ja myytti onnen etsijöistä ja kätkijöistä. Mitä onni oikeastaan on, ja miksi se täytyy piilottaa? Kullervo naamioi onnen kivuksi, Akka-Queen yrittää manata sen esiin, Kärppä puolestaan juoksuttaa sen vikkelästi piiloon. Jättiläinen Jotuni uneksii ja Näkki yrittää houkutella katsojaa syvyyksiin. Teoksen maailman mytologinen fiktio ja sen kiehtovat olennot yhdistyvät parhaat päivänsä nähneeseen markettirakennukseen, jossa kaikuu myös Salen, Alkon ja kirpputoritoiminnan historia. 

Faravidin maa kutsuu katsojat paitsi vavahtumaan 14 näyttelijän, tanssijan ja sirkustaiteilijan taidoista, myös loitsimaan onnea, karkottamaan epäonnea, jättämään hyvästit Raksilan marketille ja toivottamaan tervetulleeksi vinksahtaneen elämysareenan ennen elämysareenaa. Ikuiset kysymykset ja myyttiset maisemat kasvavat läpi tyhjentyneen rakennuksen immersiivisessä esityksessä, jossa katsoja saa vapaasti valita oman polkunsa kohti täyttymystä, jota jahdataan ovelasti, manataan mahtavasti ja hävetään hiljaisesti.    

Myytti on tarina tai uskomus, joka selittää asioita, joista ei ole ensikäden tietoa tai joiden paikkansapitävyyttä ei voida todistaa.  

Onni on ihmeellinen asia, jota on tilastojen mukaan Oulun kaupungissa todella paljon.  

Faravidin maan kirjoittaa Eira Virekoski, ja sen ohjaavat Alma Lehmuskallio ja Pirjo Yli-Maunula. Produktio toteutetaan Oulun teatterin ja Flow Productionsin yhteistuotantona yhteistyössä Oulu2026:n ja still stillin (NED) kanssa.

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Faravidin maa on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta sekä Oulun juhlaviikkoja. Teos on saanut Suomen Kulttuurirahaston tukea.

Esitykset ja liput

Tekijät

Näyttämöllä

Valtteri Aaltonen
Annika Aapalahti
Merja Pietilä
Annina Rokka
Henri Tuominen
Elina Ylisuvanto
Kasperi Kola
Marta Alstadsæter
sirkustaiteilija
Kim-Jomi Fischer
sirkustaiteilija
Elisabeth Künkele
sirkustaiteilija
Katariina Van Earle
sirkustaiteilija
Nikke Launonen
esiintyjä
Jared Van Earle
sirkustaiteilija
Milla Virtanen
tanssija

Työryhmä

Eira Virekoski

Käsikirjoitus

Alma Lehmuskallio ja Pirjo Yli-Maunula

Ohjaus

Kalle Nurminen

Lavastusuunnittelu

Karoliina Koiso-Kanttila

Pukusuunnittelu

Jukka Huitila

Valosuunnittelu

Anssi Laiho

Äänisuunnittelu

Melina Matinlompolo

Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu

Oulun teatteri, Flow Productions

Tuottajat

Oulu2026, Suomen kulttuurirahasto

Taloudelliset tukijat

Oulun juhlaviikot, Oulu2026

Yhteistyökumppanit

still still (NED)

Ulkomainen yhteistyöpartneri

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria