PikiTalk

Huom! Jatkuu jälleen syksyllä.

Enemmän puhetta, vähemmän teatteria

PikiTalk on räväkkä, tärkeisiin ja tunteita herättäviin alueellisiin ilmiöihin syventyvä after work –hetki ja erilainen viikonlopun aloitus.

Syksyisin kerran kuussa järjestettävä PikiTalk kösittelee rohkeasti kipeitä aiheita, joiden teemat kumpuavat Oulun teatterin ohjelmistosta. Kutsumme keskustelemaan mielenkiintoisia ja aiheita syventyneitä alansa huippuja. Kaikki oululaiset ovat tervetulleita kuuntelemaan ja osallistumaan keskusteluun. 

Illan virittäjinä toimivat Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen ja Kaleva Median yleisösuhdepäällikkö Sauli Pahkasalo. PikiTalkien keskusteluosuudet striimataan Kalevassa osoitteessa www.kaleva.fi/live.

Pikisalin ovet ja baari aukeavat klo 16, keskustelu alkaa klo 17 ja tilaisuus päättyy klo 19. Illan aikana yleisöä viihdyttää myös vaihtuva dj ja bistrossa on ruoka- ja juomatarjouksia.

Huom! Pikisalista ei voi varata paikkoja myöhemmin saapuvalle seurueelle, sisään pääsee 160 ensimmäistä.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan ensi syksyn PikiTalkeihin!

Menneet Pikitalkit

Viiden vuoden ikään kasvaneen PikiTalkin syksyn 2025 teemoina olivat hyvät naapurisuhteet ja kaupunkikehittäminen, suvaitsevaisuus ja sen puute, rohkeat elämänvalinnat ja intohimoinen rakkaus. Keskustelun aiheet saivat inspiraationsa Oulun teatterin produktioista Perillä–Destination–الوصول إلى, Kinky Boots, Päin näköä ja Anna Karenina.

Pe 19.12.2025 Parisuhde vai pari suhdetta – Mahtuuko intohimo ja turvallisuus saman peiton alle?

Ilta intohimoisesta rakkaudesta ja sen olomuodoista. PikiTalkin kauden päätösillassa keskustellaan siitä, tarvitseeko ihminen intohimoa tai intohimoista rakkautta ja mikä sitä tuottaa. Illassa pohditaan, onko intohimoa vain suhteen alkuhuumassa vai voiko sitä olla myös pitkässä avioliitossa.

Teemat nousevat Anne Rautiaisen ohjaamasta Anna Karenina -näytelmästä, josta illassa nähdään kohtauksia. 

Keskustelijoina ovat Hailuodon eläkerovasti Timo Juntunen, polyamorinen suhdeanarkisti Petri Henell, näyttelijä Titta Toivanen ja sosiologi Keiju Vihreäsalo

Musiikista vastaa dj NiceRice.

Keskustelijavieraat

Timo Juntunen on Hailuodon eläkerovasti, joka asuu rakkaansa kansa Hailuodon vanhassa pappilassa. Työuransa aikana Juntunen on vihkinyt avioliittoon satoja pareja ja käynyt heidän kanssaan lukuisia vihkimistä edeltäviä keskusteluja hyvän parisuhteen kantavista voimista. Tasavallan presidentti myönsi Juntuselle itsenäisyyspäivänä 2025 Suomen Leijonan Ritarikunnan 1. luokan ansiomerkin. Nykyään hän kirjoittaa runoja ja tekee musiikkia taiteilijanimellä Uolevi Haapala. 

Keiju Vihreäsalo (VTT) on tutkija Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut ydinperheen historiallista ontologisoitumista ja ydinperhekeskeisyyden ympärille kiertyvää hyvinvoingtipolitiikkaa (Ydinperheen politiikka, Gaudeamus 2009), seksuaalikasvatusta ja -politiikkaa sekä reproduktiokehollisuutta, hallintaa ja häpeäkokemuksia synnytysväkivaltaliikkeen yhteydessä. Tällä hetkellä hän tutkii lapsuuden ja nuoruuden suojelun polarisoitumista. Vihreäsalo on myös julkaissut narratiivisen tietokirjan Jotta voisin rakastaa (Otava 2018). Vapaa-aikanaan hän kasvattelee kahta poikalasta ja kirjoittelee laatikkoon tekstejä, joista joskus tulee jotain, tai sitten ei.

Petri Henell on polyamorinen suhdeanarkisti, monialainen taiteilija ja yhteisöjen rakentaja. Hän toimii shibaritaiteilijana, kouluttajana ja kulttuuritoimijana ja on tullut tunnetuksi erityisesti turvallisen tilan rakentamisesta, avoimen kommunikaation puolesta puhumisesta sekä ihmisten välisten suhteiden rehellisestä tarkastelusta. Hän on jo vuosia tutkinut ihmisten välisiä suhteita, vapautta ja yhteyden monimuotoisuutta. 

Titta Toivanen on intohimoinen ihmissuhdepohdiskelija sekä eri suhdemuotoja käsittelevien podcastien suurkuluttaja. Oulun teatterissa hän työskentelee intohimoammatissaan näyttelijänä ja väittää, että intohimo elämässä on kuin suola kananmunassa.

Pe 21.11.2025 Hyppy tuntemattomaan – Miten tulla rohkeaksi oman elämänsä sankariksi ilman käsikirjoitusta?

Voiko äiti olla ekoaktivisti? Kuinka tehdä täyskäännös elämässä ja hypätä uudelle alalle? Miten uskaltaa hypätä oravanpyörästä ja ottaa aikaa itselle?  

Marraskuussa PikiTalkissa keskustellaan siitä, kuinka voisimme heittäytyä elämässä enemmän ja tehdä asioita, jotka meitä vetävät puoleensa, vaikka se pelottaisi. Vai jätämmekö asioita tekemättä, koska se hävettää? Lisäksi pohdimme sitä, ohjaavatko laitteet meitä liikaa. Käsikirjoitatko itse elämäsi sisältöä vai ohjaako ajankäyttöäsi älypuhelin tai tabletti? 

Keskustelijoina ovat laulaja-lauluntekijä Saara Aalto, oululainen aktivistiäiti ja opettaja Maija Kallio, näyttelijä Antti Laukkarinen ja häpeätutkija Ben Malinen

Illassa nähdään improvisaatiohetkiä Antti Laukkarisen konseptoiman ja ohjaaman Päin näköä -improvisaatioesityksen henkeen. Musiikista vastaa dj Skasi.

Keskustelijavieraat

Laulaja-lauluntekijä Saara Aallon motto ”No Fear” on vienyt hänet elämänsä aikana suuriin seikkailuihin – niin Brittein X Factoriin kuin Euroviisulavoillekin. Hän on toteuttanut unelmiaan esiintyjänä myös Brittien Dancing on Ice-ohjelmassa ja suurimmilla keikka-areenoilla. Tärkeänä arvona hänellä on aina ollut uudet kokemukset ja kasvu sekä niihin heittäytyminen täydellä sydämellä.

Maija Kallio on kolmen teini- ja esiteini-ikäisen lapsen äiti. Hän työskentelee oululaisessa peruskoulussa ja opettaa suomea toisena kielenä maahanmuuttajataustaisille lapsille. Hän vältteli pitkään ilmaisemasta hankalia tunteita aiheuttavia mielipiteitä julkisesti. Maailmantilanteen muuttuessa aina vain kauheammaksi jokin raja lopulta ylittyi; Kallio lähti mukaan Palestiina-aktivismiin ja liittyi Elokapinaan.

– Ajattelen, että äitinä ja opettajana minun tehtäväni on kapinoida elämän puolesta ja tehdä osani ilmastokatastrofin estämiseksi, Kallio sanoo.

Monia teattereita eri puolen Suomea kolunnut näyttelijä ja kouluttaja Antti Laukkarinen haastaa itseään jatkuvasti työssään uuden äärelle. Kotiteatterissaan helsinkiläisessä Improvisaatioteatteri Stella Polariksessa häpeän rajapinta on usein polttavan lähellä, kun näyttämöllä ei koskaan voi olla varma, mitä seuraavaksi tapahtuu. Töiden ulkopuolella Anttia houkuttavat uudet maisemat ja johonkin uuteen paikkaan on päästävä matkalle aina kun siihen tilaisuus avautuu. Motto: ”Kaikki on mahdollista.”

Suomalaisten häpeää väitöskirjassaan tutkinut Ben Malinen tietää myös itse, miten omat lapsuuden häpeäkokemukset vaikuttavat ja ohjaavat elämää. Hän tietää myös, miten rohkeus kohdata oman elämänsä häpeät avaa mahdollisuuden elää itsensä näköistä elämää.

Pe 19.9.2025 Väliseinät kaatoon – Nyt tutustutaan naapureihin!

Miten taloyhtiötä hallinnoivat yhdessä yleinen syyttäjä, pikkurikollinen, ekoaktivisti ja konservatiivikristitty? PikiTalkin kauden avausillassa keskustellaan siitä, syntyykö oululaisten naapureiden kanssa yhteistyötä vai törmäyksiä ja ollaanko hississä hiljaa vai luistaako juttu.  

Lisäksi puhutaan kodin merkityksestä. Koti luo turvaa, mutta entä jos naapurit ovat aivan muuta? Entäpäs kuntien naapuruussuhteet, ovatko ne kunnossa ja millä tolalla kaupunkikehittäminen on Oulussa ja lähikunnissa?

Keskustelijoina ovat oululainen parturi-kampaaja Kasim Cevirel, Oulun kaupungin hankejohtaja Karri Oikarinen, Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen ja toimittaja-tietokirjailija Helena Petäistö.  

Illan teemat nousevat Heta Haanperän ohjaamasta näytelmästä Perillä–Destination–الوصول إلى, josta nähdään kohtauksia. Musiikista vastaa dj Malsson.

Keskustelijavieraat

Kasim Cevirel on asunut ja toiminut yrittäjänä Oulussa lähes 15 vuotta ja kohtaa työssään erilaisia oululaisia päivittäin. Cevirel on tehnyt teatteria lapsesta saakka ja ollut mukana useammassa oululaisessa teatteriryhmässä.

Hän kokee Oulun tiiviinä ja rauhallisena kaupunkina, jossa on potentiaalia monenlaiseen yhteisölliseen tekemiseen. Kehitystä hän toivoisi näkevänsä siinä, millä tavalla ihmiset kohtaavat toisiaan arjessa. 

Marjukka Manninen on energisen, yhteisöllisen ja kulttuuriltaan rikkaan Iin kunnanjohtaja. Hänellä on parinkymmenen vuoden kokemus kuntasektorilta muun muassa kunnanjohtajana Iin lisäksi Tyrnävältä ja Haapavedeltä sekä talous- että hankintajohtamisesta Haukiputaalta sekä Oulusta.

Manninen toimi edellisen hallituksen maakuntauudistuksen muutosjohtajana Pohjois-Pohjanmaalla ja johti sen jälkeen Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymää.  

Oulun kaupungin hankejohtaja Karri Oikarisen vastuulla ovat Raksilaan tulevan elämysareenan ja sitä ympäröivän alueen sekä Virpiniemen kehittämishankkeet. Lisäksi Oikarisen vetämän hankeryhmän tehtävä on houkutella sijoittajia ja toimijoita muihin kaupungin kärkikohteisiin, kuten Nallikariin ja torin alueelle.

Hän iloitsee siitä, että monet yksityiset ja julkiset kaupunkikehityshankkeet etenevät juuri nyt tosi mukavasti, kuten jalkapallostadion, torihotelli ja vesiliikuntakeskus.  

Oululaislähtöinen Helena Petäistö on tehnyt pitkän uran toimittajana ja kirjeenvaihtajana MTV3:lla sekä kirjoittanut lukuisia Eurooppaa ja Ranskaa käsitteleviä kirjoja.

Hänet on palkittu muun muassa Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla, Ranskan Kunnialegioonan upseerimerkillä, tv-urastaan elämäntyö-Venlalla ja vihitty Oulun yliopiston kunniatohtoriksi. Petäistö luennoi edelleen muun muassa Euroopasta ja kirjoittaa kolumneja useisiin medioihin. 

Pe 10.10.2025 Mikä siinä suvaitsevaisuudessa on niin v*tun vaikeaa? – Häpeilemättömän ilon ja hyväksynnän ilta

Lokakuun PikiTalkissa olemme ylpeitä itsestämme ja hyväksymme toiset sellaisena kuin he ovat. Illassa keskustellaan siitä, mikä suvaitsevaisuudessa on niin vaikeaa ja mitä se on keneltäkään pois. Miten se kuuluu kenellekään, jos joku on erilainen tai ketä toinen rakastaa? Luvassa on myös pohdintaa siitä, miten olemiseemme vaikuttavat halu kuulua yhteisöön – joskus hinnalla millä hyvänsä.  

Keskustelijoina ovat kansanedustaja Fatim Diarra, pappi Petja Kopperoinen, Oulun teatterin taiteellinen johtaja ja Kinky Boots -musikaalin ohjaaja Alma Lehmuskallio ja sisällöntuottaja Roni Liedes

Illan aiheet kumpuavat Kinky Boots –musikaalista, josta nähdään kohtauksia. Musiikista vastaa dj Antti K. 

Keskustelijavieraat

Fatim Diarra on helsinkiläinen kansanedustaja, feministi ja peloton ihmisoikeusaktivisti. Hän ei ole koskaan voinut ymmärtää, miksi ihminen olisi vähemmän arvokas sukupuolisuuden, seksuaalisuuden, uskonnon, toimintakyvyn, uskonnon tai ihonvärin takia. Diarraa eivät pelota homot tai maahanmuuttajat, vaan taantumuksellinen politiikka.  

Paavalin seurakunnan pastori Petja Kopperoinen käyttää näkyvyyttään puhuakseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista ja asemasta kirkossa. Kopperoinen tunnetaan sekä sosiaalisen median hauskana pappina että Radio Suomen Pyöreän pöydän yhteiskunnallisena keskustelijana, ja vuoden 2025 MansePriden suojelijana. 

Alma Lehmuskallio on toiminut Oulun teatterin taiteellisena johtajana vuodesta 2020 alkaen. Lehmuskallion viimeisin ohjaustyö on Kinky Boots -musikaali, joka käsittelee itseksi tulemista, vieraan pelkoa, ja eritaustaisten ihmisten mahdollisuutta löytää yhteinen sävel. Hänen mielestään suvaitsevaisuus on ärsyttävä termi, joka jakaa ihmiset kahteen kastiin: niihin, jotka ylhäältä käsin jalosti suvaitsevat ja niihin, joissa on jotain normista poikkeavaa eli suvaittavaa. Aito hyväksyntä tapahtuu samalta tasolta toisen kanssa. 

Roni Liedes on sosiaalisen median vaikuttaja, joka rikkoo sukupuolirooleja näyttävällä pukeutumisellaan. Omiin videoihin tulleita kommentteja lukiessaan hän saakin kysyä mielessään, mikä siinä suvaitsevaisuudessa on niin tajuttoman vaikeaa. Tästä huolimatta hän puhuu avoimesti omasta identiteetistään toivoen sen mahdollisesti tuovan rohkeutta jollekulle, joka vielä etsii itseään. 

Kommentit

  1. Sirkka Väisänen avatar
    Sirkka Väisänen

    Tykkään käydä PikiTalkissa. Siellä on mielenkiintoisia ja hyviä aiheita. Toivoisin, että musiikki klo 16-17 välillä olisi vähän pienemmällä, jotta ei tarvitsisi pöytäseurueessa keskustella huutamalla, eikä sittenkään kuule. Miellyttävä taustamusiikki on nautinto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *