Oulun teatterin uutena yleisötyövastaajana aloitti tammikuussa Heidi Jäärni. Hän työskenteli aiemmin Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen yhteisenä ikäihmisten kulttuurikoordinaattorina.
Teatteriopettajaksi Taideylipiston Teatterikorkeakoulusta valmistunut Jäärni näkee Oulun teatterin yleisötyövastaavan työkentän erittäin kiinnostavana.
“Oulun teatteri on alueen suurin ja rohkeasti uuteen tarttuva teatteri. Yleisötyössä on paljon mahdollisuuksia ja mielenkiintoista kehitettävää.”
Jäärni on aikaisemmin toiminut teatterin opettamisen, yleisötyön ja kulttuuripalveluiden kehittämisen parissa eri puolilla Suomea. Hän on työskennellyt myös yhteisöllisen teatterin ja erilaisten harrastajaryhmien ohjaajana.
Yleisötyöllä vahvempi suhde ympäröivään yhteisöön
Yleisötyö on Jäärnin mielestä tärkeää, koska sen avulla luodaan vahvempaa suhdetta katsojiin ja ympäröivään yhteisöön.
“Se on teatterille tärkeä tavoite. Yleisötyö on myös ajassa kiinni sekä aito keskustelun ja uusien ajatusten areena. Sen avulla tuodaan teatterin pariin kokonaan uusia katsojia. Sellaisiakin, joille teatteri on ennestään vieras.”
Yleisötyön keinoin esitysten maailmaa päästään syventämään ja se tuo välillä myös katsojat osaksi teatterin tekemistä työpajoihin ja yhteisiin projekteihin.
Teatteri on elämäntapa
Jäärnille teatteri on enemmän kuin työ. Hän rakastui teatteriin jo alle kouluikäisenä ja jäi sille tielle. Teatteri ei ole lakannut innostamasta ja yllättämästä häntä, päinvastoin.
”Teatteri on erottamaton osa minua, se on elämäntapa. Minua kiehtoo erityisesti teatterin kokonaisvaltaisuus ja yhteisöllisyys. Teatterin avulla voidaan käsitellä niin monin eri tavoin meitä ympäröivää maailmaa. Sanoin kuvaamatonkin saa yhdessä koettavan muodon.”
Hänelle tärkeää on myös erilaisten kertomusten esille nostaminen ja ajassa kiinni olevaan keskusteluun osallistuminen teatterin keinoin.
Teatterin suhteen hän on kaikkiruokainen. Jos pitää valita yksi esitys, niin erityisen vaikuttavana teatterikokemuksena Jäärnille on jäänyt mieleen vuoden 2007 Baltic Circle -festivaaleilta latvialaisen Alvis Hermaniksen ohjaama esitys Ice, joka oli dramatisointi venäläisen Vladimir Sorokin samannimisestä kulttiromaanista.
“Esityksessä käsiteltiin edelleen erittäin ajankohtaista Putinin Venäjää ja ääriajattelun nousua. Nautin ajatuksia herättävästä yhteiskunnallisesta teatterista ja teatterin keinoilla leikittelystä.”
Kepparit tutuksi
Myös muun muassa taiteen johtamista ja viestintää opiskellut Jäärni on innoissaan uudesta työstä ja on saanut lämpimän vastaanoton teatterilla.
Perehdytyksen lisäksi hänen ensimmäiset päivänsä ovat täyttyneet maaliskuisten Lasten teatterifestivaalin ja Nuorten teatterifestivaalin yleisötyön parissa.
”Nuorten teatterifestivaaliin tulee Open Stage. Koen sen järjestämisen mainiona paikkana päästä tutustumaan Oulun seudun nuoriin tekijöihin. Lasten teatterifestareille tulee puolestaan yleisötyön osana kepparirata. Sitä valmistellessa olen päässyt sukeltamaan ihanaan keppihevosten maailmaan.”