Faravidin maa esityskuva / Faravid´s Land performance photo

Seikkailu satumaailmassa

Parhaillaan Raksilan markettien alueella esitettävää poikkeuksellista teatteriesitystä, Faravidin maata, on mainostettu jonkinlaisena taruna tai satuna. Omalla kohdallani siitä ei mitään mystistä tai varsinkaan kokonaista tarua muodostunut, mutta Faravidin maa on todellakin kokemukseni pohjalta tarina, josta jokainen voi muokata mieleisensä, oli se sitten satu tai jotain aivan muuta.

Jollekin esityksen kokevalle toimii varmasti oikein hyvin se, että Faravidin maan laajasta kokonaisuudesta näkee ja kokee palasen sieltä ja palasen täältä. Minusta se ei kuitenkaan tuntunut omalta, joten lähdin alkukohtauksen jälkeen muodostamaan Faravidin maasta omaa rekvisiitan näkemiseen perustuvaa tarinaani, josta tiesin voivani muodostaa jonkinlaisen kokonaisuuden. Otin siis tavoitteekseni sen, että noin kaksituntisen teoksen aikana ehtisin tutkia jokaisen pieteetillä toteutetun kolkan ja halutessani siihen päälle poimia joitakin teoksen esiintyjäkaartin taidonnäytteitä.

Tämä tavoite mielessäni suuntasin ensimmäisestä kohtauksesta omille teilleni, kohti metrokarttaa, joka oli pistänyt sattumalta silmääni matkalla kohti ensimmäistä kohtausta. En kuitenkaan päätynytkään metrokartalle, vaan löysin itseni pian alakerrasta kulkemasta halki valtavan esitystilan. Tutkimusmatkallani näin toinen toistaan upeammin toteutettuja kulmia ja käytäviä, joissa on hauskalla tavalla yhdistetty paikalla aiemmin olleen kaupan arkista kalustoa muuten tarunhohtoiseksi ja mystiseksi tehtyyn lavastukseen. Vaikka esityksen näkemisestä on jo vierähtänyt aikaa, minuun tekee edelleen vaikutuksen se, miten samasta, toki jäätävän kokoisesta, tilasta löytyy kaikkea Botticellin Venuksen syntymästä, esityksen aiempien katsojien jättämien kirjoitusten sekä kivipohjaisen huoneen kautta ostoskärryihin ja miten tämä kokonaisuus on sovitettu yhteen niin saumattomasti.

Seikkaperäisiltä lavastustutkimuksiltani aikaa jäi onneksi myös kohtausten seuraamiseen, sillä esityksen aikana pääsin todistamaan toinen toistaan hienompia kohtauksia, ja mikä parasta, itse osallistumaan niihin. Koska Faravidin maassa on kuitenkin kaikkiaan noin 20 tuntia materiaalia ja käytin paljon aikaa seikkailemiseen, minulta jäi paljon hahmojen tarinoista ja kehittelystä välistä, minkä myötä kokonaisuus ei oikein valjennut. Tämä ei kuitenkaan haitannut juurikaan, sillä teoksen ideana taitaa olla se, että kohtaukset voi katsoa valinnaisessa järjestyksessä ja katsoja voi valikoida juuri itseään kiinnostavia kohtia, liittyivät ne sitten puvustukseen, yksittäisen hahmon tarinaan tai vaikkapa lavastukseen.

Esityksen viimeisten minuuttien koittaessa ja loppukohtauksen alkaessa havaitsin vielä yhden nurkan, joka minulta oli jäänyt tutkimatta. Päätin mennä kohti tuota viimeistä minua odottavaa, upeasti toteutettua, soppea, mutta matka ei mennytkään aiempien tavoin taianomaisen rekvisiitan lumon ja odotuksen vallassa. Kesken kävelemisen korviini nimittäin kantautui jostakin alempaa puhetta esitysalueen ulkopuolella olleen ihminen selostaessa toiselle, että vieressä on parhaillaan menossa tämmöinen Faravidin maa -teatteriesitys. Tuossa hetkessä, kun esitystä oli takana noin kaksi tuntia, havahduin siihen, että aika oli kulkenut kuin siivillä ja olin ollut liki täysin tiedostamatta ulkopuolista maailmaa. Faravidin maa siis todella onnistui punomaan ainakin minun päälleni teatterin taiasta muotoutuneen loitsun, vaikkei kyseessä mikään mystinen ja kokonainen taru ollutkaan.

Kaisla Kiilakoski
Kuulun Oulun teatterin Näyttämöraatiin ja sain liput näytökseen. Emme ole kriitikkoja, vaan tuomme maallikkojen näkemystä teatterista someen ajassa, jossa teatteriarvioiden määrä on laskusuunnassa.