Tupakkaa ja tunteita – Kaurismäkeläisyys eksyy näyttämölle  

Monelle suomalaiselle Aki Kaurismäen nimi on varmasti tuttu. Hävettää hieman myöntää, mutta ennen viime vuotta en ollut tästä suomalaisesta klassikko-ohjaajasta kuullutkaan. Ensimmäinen Kaurismäkeen liittyvä teos, jonka näin, ei ollut edes hänen tuottamansa.  

Tänä keväänä Oulun teatterin suurella näyttämöllä nähdään Varjoja paratiisissa -näytelmä, joka perustuu Aki Kaurismäen samannimiseen elokuvaan. Epätavallinen rakkaustarina roskakuskista ja monille nostalgisen Valintatalon kauppiaasta sai minut näkemään kuinka monen esteen ja vastoinkäymisen jälkeen rakkaus voi vielä voittaa.  

Massiivisia roskapusseja ja kiliseviä kauppakoreja  

Tarinamme roskakuski, Nikander, tapaa kauppareissulla hieman elämäänsä kyllästyneen Ilonan. Heidän rakkautensa syttyy haavasta, joka on paikattava laastarilla. Tämä ei ollut mikään vertauskuva, vaan Nikander oikeasti satutti kätensä ja tarvitsi siihen pikaisesti apua. Ilonan ja Nikanderin ei ollut vaikea löytää molempia yhdistävää tekijää, sillä 1980-luvulla suurella todennäköisyydellä keskustelukumppanisi poltti myös tupakkaa. Sitä myös käytettiin jokaisessa mahdollisessa hetkessä.

Älä kuitenkaan huoli! Näytelmässä katsojia ei altisteta hirveälle määrälle savua, sillä tupakointi oli onnistuttu esittämään todentuntuisella tavalla niin, että katsojien lisäksi myös näyttelijätkin säästyivät keuhkosyövältä.  

Kuvassa Asta Sveholm ja Henri Tuominen. Kuva Janne-Pekka Manninen.

Paikoittain minimaaliset ja yksinkertaiset lavasteet eivät korostaneet suuren näyttämön jättimäistä kokoa. Voisi kuvitella, että liian vähäinen lavastus tarkoittaisi automaattisesti katsojaa häiritsevää tyhjyyttä lavalla, mutta Varjoja paratiisissa kohdalla tämän tyhjyyden onnistuivat täyttämään näyttelijät. Heidän valloittavat ja vaihtelevat persoonallisuutensa, vaikuttavat laulukohtaukset sekä tanssilliset elementit loivat lavalle sen, mitä lavasteilla ei olisi saatu aikaan: näytelmän aidon tunnelman.

Hyvä näytelmä ei siis synny viimeisen päälle panostetuista ja kalliilta näyttävistä lavasteista, vaan taidokkaista näyttelijöistä, jotka luovat ympärilleen todentuntuisen sanoman.  

Kuvassa Asta Sveholm, Henri Tuominen ja Annina Rokka. Kuva Janne-Pekka Manninen.
Valitako onni vai murhe?  

Rakkaus saa ihmisen tekemään tyhmiäkin asioita, kuten Nikanderin tapauksessa lupautumaan varastettujen rahojen palauttamiseen. Ilonan ja Nikanderin tarinassa näitä typeriä tekoja riittääkin vaikka muille jakaa. He onnistuvat kuitenkin pääsemään niistä yli ja löytämään yhteisen sävelen. Kun tarina alkoi verta vuotavasta haavasta, se meinasi loppua suurempaan haavaan sydämessä. Ilona oli aikeissa lähteä toisen miehen matkaan samalla jättäen Nikanderin surun murtaneena menneisyyteen. Viime hetkellä heidän välisensä rakkaus pääsi valloittamaan Ilonan ja tunteet voittivat hänessä järjen.   

Vaikka Aki Kaurismäki ei olekaan minulle hänen elokuviensa puolesta tuttu, onnistui näytelmä luomaan minulle hyvän kuvan hänen tuotannostaan. Tarinoita yhteiskuntamme näkymättömistä yksilöistä, joiden pyrkimykset ja intohimot ovat samanlaisia kuin kenellä tahansa: rakkaus ja onnellinen elämä. Varjoja paratiisissa antaa toivoa jokaiselle meistä näiden asioiden saavuttamiseksi ja osoittaa niiden olevan mahdollisia. Älä siis luovuta, jos koet ettet ole vielä saavuttanut unelmiasi haluamallasi tavalla, sillä elämä voi tuoda tullessaan odottamattomiakin asioita. Sitä se on ainakin minulle tehnyt.  

Miljabella Saukkonen
Näyttämöraati

Näyttämöraati on Oulun teatterin kokoama, riippumaton joukko mielenkiintoisia oululaisia, jotka kertovat omin sanoin teatterikokemuksistaan eri kanavissa. Teatteri haluaa lisätä puhetta taiteen kokemisesta rennolla otteella.