Päiväkotiryhmä suurella näyttämöllä teatterikierroksella.

Koulut ja päiväkodit

Päiväkodit

Eskarilaiset vierailevat vuosittain Teatteri tutuksi -kierroksilla, jotka järjestetään yhdessä Alaköökin, eli Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen ja kulttuurikasvatuksen kehittämisyksikön kanssa. Kierroksella tutustutaan kulissien takaiseen maailmaan. 

Teatterilla on kaksi kummipäiväkotia vuodessa. 

Taidetestaajat

Oulun teatteri on ollut mukana Taidetestaajissa vuodesta 2017 alkaen. Lukuvuodella 2026–2027 kasiluokkalaiset pääsevät kokemaan Oulun teatterin ja Flow Productionsin yhteistyössä toteuttaman, Alma Lehmuskallion ja Pirjo Yli-Maunulan ohjaaman immersiivisen esityksen Faravidin maa, Esa-Matti Smolanderin ohjaaman väkevän näyttämöteoksen Täällä Pohjantähden alla, osa 1 sekä jo lukuvuonna 2025-2026 Taidetestaaja-yleisöjä ravisuttaneen Mikko Korsulaisen ohjaaman Oikeusjuttu-esityksen. 

Aiemmat Taidetestaajat-esitykset ovat olleet Heta Haanperän ohjaamat Perillä – Destination, Saiturin joulu ja Ihmemaa Oz, Janne Pellisen ohjaama Pienen hauen pyydystys, Alma Lehmuskallion ohjaamat Peter Pan menee pieleen -komedia ja Kaboom ja kuvittelun voima, Hanna Ojalan ohjaama historiallinen Sara Wacklinin Oulu palaa, Pasi Lampelan ohjaama Näköala sillalta sekä Heta Haanperän ohjaama Rautatie. 

Taidetestaajat-ohjelmaa koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ja sitä rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden. Lue lisää Taidetestaajista täältä. 

Kummikoulut

Kummikoulujamme ovat Myllytullin yhtenäinen peruskoulu ja Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio, jonka kanssa olemme tehneet jo 20 vuotta yhteistyötä.

Yhteistyön tarkoituksena on edelleen lisätä ja kehittää teatterikasvatusta perusopetuksessa, vahvistaa teatterin arvostamista taiteena ja oppiaineena, kasvattaa uutta teatteriyleisöä sekä syventää teatterin merkitystä yhteiskunnallisena vaikuttajana. 

Teatteridiplomi

Oulun teatteri ja Myllytullin koulu pilotoivat syksystä 2021 alkaen teatteridiplomia. Pilottihankkeen aloitusvaiheessa diplomin suorittaminen koskee yläasteen 7.–9. luokkien oppilaita. 

Oppilaat tutustuvat teatteridiplomia tehdessään teatterin tekemiseen ja Oulun teatteriin. Teatteridiplomiin kuuluu kuusi tehtävää ja ne voi suorittaa kolmen vuoden aikana. Koululla oppilas voi kuulua ilmaisutaidon ryhmään. Luokassa hän on mukana kuuntelemassa, kun teatterin ammattilaiset kertovat teatterin tekemisestä ja erilaisista työtehtävistä. 

Oppilaan täytyy tehdä tehtävistä puolet Oulun teatterissa esimerkiksi katsomalla yhdessä luokan kanssa tai omatoimisesti vapaa-ajalla teatteriesityksiä, olemalla teatterin koeyleisönä, seuraamalla teatterin kanssa sovittuja harjoituksia, tutustumalla teatteriesityksen käsikirjoitukseen ja esimerkiksi nuorten näytelmissä käsikirjoituksen tekoon, osallistumalla teatterissa toimivaan nuorisoteatteriin. 

Tet-harjoittelut

Oulun teatteri on suosittu tet-harjoittelupaikka. Yhteydenotot tet-harjoitteluihin liittyen yleisötyövastaava Heidi Jäärnille.  

Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@oulunteatteri.fi.