Menestysromaaniin pohjautuva kantaesitys Ainoa kotini suurella näyttämöllä lauantaina  

Oulun teatterin suuren näyttämön syyskauden avaa lauantaina 24. elokuuta Hanna Brotheruksen valtavan suosion saaneeseen omaelämänkerralliseen romaaniin perustuva Ainoa kotini.  

Kantaesitys yhdistää tanssia, draamaa ja uskomattoman elämäntarinan. Se on raju ja kaunis tarina vaikenemisen siltoja pitkin siirtyvistä ylisukupolvisista taakoista.  

Esityksen dramatisoi ja ohjaa Susanna Airaksinen, joka on palkittu ohjaaja, kirjoittaja ja dramaturgi.  

Minulle tämä ei enää ole vain Hanna Brotheruksen tarina. Se on minun tarinani, ehkä meidän kaikkien. Näyttämöteos on pyrkinyt tavoittamaan alkuperäistekstistä sen universaalin ytimen. Se kertoo kansantaudistamme ylisukupolvisesta surusta, joka oireilee mitä moninaisemmin addiktioista syömishäiriöihin. Vaikka teoksen aiheisto on rankka, näyttämötoteutus pyrkii kohti kepeyttä, valoa, leikkisyyttä, iloa ja kauneutta”, ohjaaja kertoo. 

Koreografina toimii palkittu Panu Varstala. Hänen koreografioissaan oleellista on jokaisen esiintyjän persoonallisen liikkeen löytäminen ja työstäminen sekä yhteisen näyttämön idean vaaliminen. Niissä jokainen saa osallistua teoksen luomiseen ja näyttämön jokainen osa-alue on yhtä tärkeä.  

Ainutlaatuista tämän teoksen parissa työskentelyssä on erityisen hyvät ihmiset työryhmässämme. Yhteinen ajattelu, merkityksellisten asioiden jakaminen ja työstäminen hyvässä hengessä sekä draaman että liikkeen läpileikkaava vuoropuhelu saavat suupieleni korviin”, Varstala kuvailee. 

Rooleissa nähdään Oulun teatterin näyttelijät Elina Korhonen, Pentti Korhonen, Elviira Kujala, Joose Mikkonen, Merja Pietilä, Aki Pelkonen, Timo Pesonen, Janne Raudaskoski, Anne Syysmaa ja Tuula Väänänen sekä vierailevat tanssijat Ville Sievänen ja Saida Solla.   

Ainoa kotini 

Ensi-ilta la 24.8.2024 
Suuri näyttämö 
Kesto noin 2 tuntia 20 minuuttia sisältäen väliajan. 
Ikäsuositus 12 vuotta 

Alkuperäisromaani: Hanna Brotherus 
Dramatisointi ja ohjaus: Susanna Airaksinen 
Koreografia: Panu Varstala 
Lavastussuunnittelu: Aino Koski 
Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila 
Valosuunnittelu: Elina Romppainen 
Äänisuunnittelu: Jari Niemi 
Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu: Eija Juutistenaho 
Valokuvat: Janne-Pekka Manninen