,

Täällä Pohjantähden alla uutena sovituksena Oulun teatteriin

Teatterimme tuo ensi syksynä näyttämölleen suurteoksen, joka perustuu suomalaista historiankäsitystä kenties eniten muokanneeseen Väinö Linnan trilogiaan Täällä Pohjantähden alla (1959–1962). Kahdessa osassa esitettävä samanniminen teos saa kaksoisensi-iltansa 13. ja 14. marraskuuta.  

Suomen itsenäistymisen alkuvuosille sijoittuvan tarinan näkökulmahenkilönä on perheen koossapitävä voima, Alma Koskela, jota tulkitsee näyttelijä Tuula Väänänen. Alma johdattaa katsojan läpi vuosikymmenten perheenäidin ja myöhemmin isoäidin kokemusten kautta. 

– Linnan teoksessa tapahtumia käsitellään paljon miesten kautta. Alma on kuitenkin se, joka käy läpi ja kokee kaikki tapahtumat ja säilyttää silti luottamuksen elämään, ohjaaja Esa-Matti Smolander kertoo.

–  Omassa suvussani on paljon vahvoja naisia, ja on luontevaa kertoa tarina juuri Alman kautta. Hänen hahmonsa on minulle tunnistettava, hän lisää.

Smolanderin sovitus sisältää myös paljon sisäkkäisiä kuvia: On Suomen ja Euroopan mittakaava, Suomi maana myllerryksessä, Suomen sisällä on kylä, johon nämä tapahtumat sijoittuvat, ja on perhe, jonka äiti, Alma, kokee nämä asiat.

– Kun kerrotaan Alman tarina, kerrotaan samalla Suomen tarina. Pienen ihmisen tarina, Smolander kuvailee.

Omalakinen näyttämömaailma ja vahva ensemble

Esa-Matti Smolanderin näkemykset teoksesta vakuuttivat myös teatterin johdon, joka näkee ohjaajan tyylissä tuoretta voimaa perinteisen klassikon tulkintaan: 

– Esa-Matti Smolander on nuori, mutta ihanan ponnekkaasti ja omaäänisesti teatterikentälle asettunut ohjaaja ja Teatteri Vanhan Jukon taiteellinen johtaja. Erityisen vaikuttunut olin hänen helsinkiläiseen Q-teatteriin tekemästään Rikos ja rangaistus -sovituksesta, jossa yhdistyivät sekä uskollisuus alkuperäisteokselle että hyvin omalakinen näyttämömaailma, joita odotan myös Pohjantähdessämme”, Oulun teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio sanoo.  

Näytelmän visuaalisesta maailmasta vastaavat vierailevat suunnittelijat, lavastaja Helka Saariniemi ja pukusuunnittelija Iida Ukkola. Taiteelliseen työryhmään kuuluvat lisäksi Eija Juutistenaho, joka vastaa kampaus- ja maskeeraussuunnittelusta, äänisuunnittelija Jari Niemi sekä valosuunnittelija Jukka Kyllönen

Näyttämöllä nähdään teatterin oma, 13 näyttelijän vahva ensemble, joka herättää henkiin suuren henkilögallerian Koskelan suvusta aina punakaartilaisiin, valkoisiin ja muuhun kylän väkeen. 

Moderni kansalliseepos eurooppalaisessa valossa

Väinö Linnan mestariteos on kertomus maasta, työstä ja rakkaudesta, joka kantaa silloinkin, kun sodat ja maan sisäiset ristiriidat vyöryvät ylitse. Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna esitettävä teos peilaa suomalaista identiteettiä osana Euroopan suuria virtauksia.  

Alma Lehmuskallion mukaan valinta on tietoinen: 

– Halusin valita kulttuuripääkaupunkivuoteen jotain hyvin leimallisesti suomalaista. Esitys pohtii, miten kansallinen mielenmaisema ja yhteiskunnalliset jännitteet liittyvät laajempaan eurooppalaiseen historiaan ja millaisia kaikuja niillä on tässä ajassa, Lehmuskallio sanoo. 

Esa-Matti Smolander 

– Valmistunut ohjaajaksi vuonna 2024 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. 
– Toiminut vuodesta 2021 Teatteri Vanhan Jukon taiteellisena johtajana. 
– Edellisiä ohjaustöitä ovat muun muassa Rikos ja rangaistus Q-teatterissa, Veriruusut Teatteri Vanhassa Jukossa ja Lokki Lahden kaupunginteatterissa.

Lue lisää teoksesta ja osta liput täältä.