,

Yksinkertainen voi olla suurta

Bárus bárrui – Aallosta aaltoon -näyttelykokonaisuus käy vuoropuhelua teatterin sisäisen ja julkisen ympäristön kanssa

Bárus bárrui – Aallosta aaltoon -näyttelykokonaisuus levittäytyy Oulun teatterin suuren näyttämön lämpiöön sunnuntaina 18.1. alkaen saamelaisooppera Ovllán esityskauden loppuun 28.2. asti.

Näyttelyn on suunnitellut lavastaja Geir Tore Holm, ja sen teemat kumpuavat Ovllá-oopperasta. Teoksessa saamelaiskulttuuri, Saamenmaa, saamelaisten historia ja taiteet kommunikoivat modernin arkkitehtuurin kanssa.

Nils-Aslak Valkeapään/Áillohaš (1943–2001) rooli saamelaisen taiteen edistämisessä on ollut merkittävä. Tätä käsitellään Ovllán alussa, kun näyttämölle piirtyy kohtaus Áillohašin järjestämästä Davvi Šuvva -festivaalista vuonna 1979 Kaaresuvannossa / Gárasavvon.

Myös Geir Tore Holmin taiteessa Áillohašin uraauurtavalla työllä on oma erityinen vaikutuksensa. Teatterin lasifasadiin rakentuu Áillohašin inspiroima Mosaic foil -teos, jonka aihiot tulevat taiteilijan Isonvuonon Yykeänperään rakennuttaman Lásságámmi-talon sisustuksen laattakuvioinnista. Värikäs ja abstrakti teos käy vuoropuhelua lämpiön sisäisen ja teatterin ulkopuolisen julkisen ympäristön kanssa.

– On mielenkiintoista tuoda verrattain pieni ja inhimillinen elementti taiteilijan residenssistä ja kasvattaa se tällä lailla suuriin mittoihin, Geir Holm sanoo.

Tila osana teosta

Geir Holm palaa mielessään hetkeen, jossa hän saapui ensimmäisen kerran meren päälle luotuun Oulun teatteritaloon. Rakennuksena teatteri edustaa upeaa arkkitehtuuria sekä ulkoa miljööltään meren äärellä että sisältä. Sisällä tiloissa on punaisen värin tuomaa lämpöä, ja näkymät ylälämpiöstä ulos ovat huikeat.

– Tilana lämpiössä lepää odotuksen ja jännityksen tuntu. Ihmiset tulevat tänne kokemaan, että jotain tapahtuu ja he haluavat osallistua johonkin erityiseen, Holm muotoilee.

Holmin näkökulmasta lämpiö on erittäin toimiva tila, johon on helppo alkaa kuvitella taiteellista interventiota. Tilaan voi tuoda elementtejä, jotka laajentavat sen merkitystä. Taiteilijalle on tärkeää yhdistää työssään paikkoja ja tiloja. Yhtä lailla teosten keskiöön nousee tarve yhdistää ihmiset toisiinsa.

Tuulta, vettä, maata, aurinkoa ja kuuta

Geir Holmin työskentelyn ytimessä on yksinkertaisuus, joka on perua saamelaisesta taustasta. Taiteilija haluaa löytää keinoja, joissa yksinkertaiset elementit alkavat herättää uusia merkityksiä ja olemassa olevat materiaalit alkavat välittää erilaisia tarinoita.

Hän toivoo, että näyttelyssä kävijät voivat nähdä tilan muuttuneen aavistuksen verran. Vaikkei tila ole itsessään kovin luonnollinen ja koko saari on ihmisen rakentama, niin teoksillaan hän toivoo tuovansa sinne hitusen tuulta, vettä, maata, aurinkoa ja kuuta:

– Ehkäpä juuri tämä keinotekoinen ympäristö ajaa minua alitajuisesti haluun viedä kokijat suurempaan, loputtomaan ja ikuiseen tilaan.

Geir Tore Holmin näyttely Bárus bárrui – Aallosta aaltoon on avoinna Oulun teatterin ylälämpiössä esitysten yhteydessä katsojille 18.1.–28.2. sekä muulle yleisölle keskiviikosta perjantaihin klo 12–17 (poikkeukset ja tarkemmat tiedot teatterin nettisivuilta) vapaa pääsy.