Punaisin ruusu puhkesi kukkaan, mutta minä en 

Odotin innokkaana juuri tätä esitystä, koska teema liippaa läheltä omaakin elämää. Näytelmän esittelyteksti kertoi kyseessä olevan komedia rakkauden syvimmän olemuksen etsimisestä. Olihan se sitäkin ja paikoitellen esityksen aikana samaistuin päähenkilö Liviin. Huomasin olevani esityksen aikana useamman kerran turhautunut ja välillä tunsin itseni jopa tyhmäksi.  

Visuaalisesti Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan oli runsas ja tarjosi paljon katsottavaa. Jopa niin paljon, että välillä se vei huomion dialogilta, joka oli paikoitellen hyvin monisanaista ja olisi vaatinut intensiivisempää keskittymistä.

Teatteri ei anna armoa, kuten sarjakuva, jossa voit palata tarinassa taaksepäin tai lukea rauhassa tarinaa ja antaa täyden huomion myös piirretylle tarinalle. Puvustuksessa oli hienosti toteutettu kokonaisuuksia, jotka auttamatta veivät ajatukset sarjakuvamaailmaan ja teki kunniaa teoksen alkuperälle. 

Näytelmässä pohdittiin rakkautta monesta eri näkökulmasta, ja se haastoi pohtimaan omiakin ajatuksia rakkaudesta. Teos toteutti tehtäväänsä erinomaisesti nostamalla esiin yhteiskunnallisia stereotypioita ja jopa kaksinaismoralismia, jota deittailumaailmassa ja rakkauden osoittamisessa miesten ja naisten välillä on.   

Nuoria naisia deittailevassa Leonardo Di Capriossa tiivistyy deittailumaailman ajan henki täydellisesti, kun nainen miehen käsipuolessa vaihtuu tiuhaan, eikä todellista sitoutumista haluta. Mielenkiintoisemman asetelmasta olisi tehnyt se, jos roolit olisivat olleet toisin päin ja se olisikin ollut nainen, jolla miehet vaihtuvat tiuhaan. 

Esityksenä Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan tarjosi tunnepuolella jotain semmoista, mitä en ole ennen kokenut. Kuten jo alussa totesin, esitys nosti pintaan tunteita, jotka eivät olleet vain positiivisia. Pitkät monologit, käytetty kieli ja puheen nopea tempo haastoivat ainakin minua, eivätkä antaneet armoa, jos keskittyminen herpaantui.  

Kokonaisuudessaan koen silti teatterin täyttäneen sen tehtävän. Jälleen kerran viihdyin ja sain ajattelemisen aihetta. Punaisin ruusu puhkesi kukkaan, vaikka minä en sitä tehnyt. 

Mari Viirelä
Näyttämöraati

Näyttämöraati on Oulun teatterin kokoama, riippumaton joukko mielenkiintoisia oululaisia, jotka kertovat omin sanoin teatterikokemuksistaan eri kanavissa. Teatteri haluaa lisätä puhetta taiteen kokemisesta rennolla otteella.