Kuolema Venetsiassa Tampereen Teatterikesään 

Oulun teatterin ja Carl Knif Companyn Kuolema Venetsiassa on valittu elokuussa 2024 pidettävän Tampereen Teatterikesän pääohjelmistoon.  

“Olen todella iloinen siitä, että Kuolema Venetsiassa on kutsuttu Tampereen teatterikesään. On hienoa palata teoksen äärelle ja samalla tuoda teos uusien yleisöjen luokse. Tampereen Teatterikesä on legendaarinen ja perinteikäs festivaali ja on kunnia saada kutsu sinne”, ohjaaja-koreografi Carl Knif iloitsee.  

Oulun teatterin ja Carl Knif Companyn Kuolema Venetsiassa on Thomas Mannin novelliin pohjautuva teos, joka kertoo vahvan visuaalisuuden ja liikkeen keinoin tarinan asemansa vakiinnuttaneesta kirjailija Gustav von Aschenbachista. Sen ensi-ilta koettiin Oulun teatterin pienellä näyttämöllä 10.3.2023. 

“On hienoa, että tämänlainen vapaan ryhmän ja laitosteatterin yhteistyö noteerataan ja toivon että se kannustaa vapaita ryhmiä ja kaupunginteattereita löytämään uusia yhdessä toimimisen mahdollisuuksia”, Knif kertoo. 

Kuolema Venetsiassa -teoksessa on mukana muun muassa Anna Pajunen, Pentti Korhonen ja Joose Mikkonen. Kuva: Janne-Pekka Manninen

Mannin klassikko herää eloon liikkeen, näyttelijäntyön ja esitystä varten sävelletyn musiikin keinoin 

Teos alkaa siitä, kun kaukokaipuu sysää Aschenbachin matkalle Venetsiaan. Pikku hermoloma Venetsiassa alkaa muuttaa muotoaan, kun samassa hotellissa asuvan tuntemattoman nuoren pojan hahmo johdattaa kirjailijan etsimään elämälleen ja kirjoittamiselleen kokonaan uutta suuntaa. Venetsia näyttäytyy uudessa valossa eikä päästä otteestaan. Vanhuus ja nuoruus, turvallisuuden kaipuu ja seikkailunhalu, kauneus ja rumuus repivät Aschenbachin sisäiseen kamppailuun, joka on suistaa kirjailijan raiteiltaan ja kohti tuhoa.  

Ohjaajana ja koreografina minua kiinnostavat vahvat ja tunnetut tarinat, niin sanotut klassikot. Kertomusten tunnettuus antaa minulle ohjaajana vapautta tulkita ja löytää näyttämöteokselle oma kieli. Toisaalta klassikko asettaa vaatimuksia: tiettyjen juonen käänteiden on toteuduttava, jotta teos lunastaa odotukset. Nautin tästä yhtälöstä”, Knif kuvailee. 

Miika Alatupa ja Pentti Korhonen. Kuva: Janne-Pekka Manninen

Venetsia herää uudestaan eloon Tampereen Teatterikesässä liikkeen, näyttelijäntyön ja esitystä varten sävelletyn musiikin keinoin. Esityksen visuaalinen maailma ammentaa Luchino Viscontin taianomaisesta elokuvaversiosta.  

Rooleissa ovat Oulun teatterin näyttelijät Pentti Korhonen, Joose Mikkonen, Tuula Väänänen, Merja Pietilä sekä näyttelijä-tanssija Anne Pajunen ja tanssija Miika Alatupa. 

Tekijät 
Alkuperäisteos: Thomas Mann  
Näyttämösovitus Michael Baranin dramatisoinnin pohjalta: Jukka Heinänen ja Carl Knif  
Ohjaus ja koreografia: Carl Knif  
Lavastus ja pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila  
Äänisuunnittelu: Janne Hast  
Valosuunnittelu: Elina Romppainen  
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Eija Juutistenaho 

Kuolema Venetsiassa Tampereen Teatterikesässä lauantaina 10.8. klo 13 ja klo 17 Pakkahuoneella. Liput myynnissä täällä