Post-Kabaree – Maittavan runsas kattaus

Oulun teatterin intiimissä noin 150 henkilöä istuttavassa Pikisalissa pääsin todistamaan show’ta, jonka tapaiseen en aiemmin ollut törmännyt. Hämärässä 1920-luvun kabareenäyttämöksi muunnetussa salissa tunnelma oli sanoinkuvailematon. Astuessani tilaan tunsin koko muun maailman unohtuvan ovien taakse. Salissa pre-show’n aikana kierrelleet näyttelijät olivat jo ehtineet sulautua omiin rooleihinsa ja näin lisäsivät sisälläni kuplivaa jännitystä tulevaa spektaakkelia varten. 

Oulun teatteri – Post-Kabaree. Kuvassa Tuula Väänänen, kuva Janne-Pekka Manninen.
Esitys, jolla tarjonta ei lopu

1900-luvun alulta lähtöisin oleva kabaree on viihteen muoto, joka sisältää kaikkea, mitä ihminen voisi esitykseltä haluta: musiikkia, sirkustaidetta, akrobatiaa, huumoria ja paljon muuta loistokasta. Seuralaiseni sanojen mukaan kabaree on kuin suuri sekametelisoppa, jolla ei ole rajoja. Se tekeekin siitä ainutlaatuista. 

Post-Kabareen tarinan juonta ei tarvitse ymmärtää. Voisin jopa väittää, ettei sillä ole sellaista. Eri hahmot ja heidän koskettavat elämäntarinansa luovat yhdessä näytelmään täydellisen symbioosin. Pidinkin esityksen rentoudesta ja siitä, että katsomossa sain keskittyä vain nauttimaan illan kokemuksesta ilman haastavaa aivotyötä.  

Kaikki hahmot toivat tarinaan omaa näkökulmaa, jota oli miellyttävää seurata: on herkkä ja rakkautta kaipaava Noa, julma ja kylmä Pelastaja, itsevarma ja oikeudesta taisteleva Razputin ja kaikki muut yhtä mysteerisen kiehtovat persoonat. Ja totta kai jokaisessa itseään kunnioittavassa näytöksessä on oltava yksi Martti, seksistinen ja sovinistinen naisten kähmijä. Vaikka hänenlaisensa henkilö saisikin tänä päivänä oikeutetusti yhteiskunnalta lokaa niskaan, sopii hahmo täydellisesti Post-Kabareen ajan kuvaan. Hänkin omalla kyseenalaisella toiminnallaan toi esitykseen jotain sellaista, mitä ilman siitä olisi puutunut jotain oleellista. Itse onnekseni säästyin Martin kommenteilta ja sain kohdalleni kehuja muilta näyttelijöiltä. Siksi lähetänkin nyt terveisiä Mustavarikselle, joka kommentoi huulipunani kauneutta. Olet mahtava! 

Oulun teatteri – Post-Kabaree. Kuvassa Antti Laukkarinen. Kuva Janne-Pekka Manninen.
Parempaa maailmaa etsimässä

Vaikka Post-Kabareen tarinalla ei täysin tarkkaa juonta olekaan, on sillä sydämeen iskevä sanoma. “Miksi emme kaikki voi elää sovussa?” Koskettavien sanojen raikuessa näyttämöllä koin löytäneeni jotain itsestäni sekä muusta maailmasta. Tosiaan, miksi emme voi kaikki elää sovussa? Miksi kaikesta on riideltävä muiden kanssa sen sijaan, että yrittäisimme löytää hyvyyden toisistamme? Jos kaikki kuuntelisimme pienen Noan surullisen tarinan, voisimme ehkä havaita sisällä nousevan tunteen. Nimittäin empatian, jolla olisi mahdollisuudet johtaa suuriinkin muutoksiin. 

Post-Kabaree soi minulle kokemuksen, jonkalaiseen en ollut valmistautunut. Astelin esityksen alussa tunteiden vuoristoradan kyytiin, jonka päämäärää en osannut ennustaa. Post-Kabareeta varten sävelletyt 15 täysin uniikkia ja originaalia kappaletta kiihdyttivät vuoristoradan vauhtia ja viimeisten sävelien aikana vei sen viimeiselle asemalleen kyyneliin saakka. Salissa sain onnekseni huomata kanssakatselijoiden löytäneen saman määränpään kanssani. Show oli kuin kuumeuni, jonka pyörteissä leijuin vielä monienkin päivien jälkeen. 

Miljabella Saukkonen
Näyttämöraati

Näyttämöraati on Oulun teatterin kokoama, riippumaton joukko mielenkiintoisia oululaisia, jotka kertovat omin sanoin teatterikokemuksistaan eri kanavissa. Teatteri haluaa lisätä puhetta taiteen kokemisesta rennolla otteella.