Oulun teatteri ei pelkää Virginia Woolfia

Kun sain tietää, että Oulun teatteri ottaa tämän klassikon kauden ohjelmaan, halusin heti hankkia liput ensi-iltaan. Illan tullen pistin puvun päälle ja läksin pää kolmantena jalkana kohti teatteria.

Lavastus teki minuun vahvan vaikutuksen jo saliin saavuttaessa ja antoi heti vihjeitä tulevasta henkeä salpaavasta näytelmäkokemuksesta. Mielestäni lavastuksella on iso merkitys näytelmässä ja tämä oli yksi parhaista lavastuksista, joita olen koskaan nähnyt.

Näyttämön taka-alalle oli laitettu suuri kello, joka kävi reaaliaikaisesti koko näytelmän ajan. Väliajalta palattuani huomasin heti, että kello oli käynyt myös väliajan aikana. Elementtinä kellon käyminen yhdistettynä näytelmän alkuvaiheessa näyttelijöiden yleisön kanssa ottamaan kontaktiin oli nerokas tapa vangita katsojan mielenkiinto. Tuntui oikeasti siltä, kuin olisin ollut paikalla Georgen (Janne Raudaskoski) ja Marthan (Anniina Rokka) hämärässä olohuoneessa seuraamassa tapahtumia. Jukka Kyllösen suunnitteleman lavastuksen ja valojen yhteentoimivuus oli herkullista katseltavaa.

Kuka pelkää Virginia Woolfia? kertoo Marthasta ja Georgesta, joiden avioliitto rakoilee ja puolisot seilaavat rakkauden ja vihan välillä. Suhde lähestyy romahduspistettään kuin ohut jää tai kaatumaisillaan oleva puu. Kaksikko tapaa juhlissa nuoremman parin, Nickin (Henri Tuominen) ja Honeyn (Asta Sveholm), ja pitkän illan aikana nuoret ajautuvat keskelle heidän huonovointista parisuhdettaan.

Reita Lounatvuoren suomennos Edward Albeenin näytelmästä oli taidokas ja säilytti alkuperäisen tekstin jouhevan dialogin. Ensimmäisestä kohtauksesta näytelmän loppuun asti oli ilmassa jännitystä. Uskon, että jos itse Edward Albeen olisi ollut pienellä näyttämöllä katsomassa näytelmää, olisi hän itsekin vaikuttunut Alma Lehmuskallion ohjaamasta versiosta. On vaikea uskoa, miten näytelmästä, jossa on yksi tapahtumapaikka, neljä näyttelijää ja joka kestää yli kolme tuntia, voi tehdä sellaisen, ettei katsoja tylsisty hetkeksikään.

Näyttelijöiden henkeäsalpaavat roolisuoritukset olivat avain vangitsevaan ja viihdyttävään yli kolmituntiseen. Voisin käden väsymiseen saakka nostaa hattua jokaiselle tarkasta ja intensiivisestä näyttelijäntyöstä. Tämä näytelmä oli kerrassaan loistava paketti ja oiva kappale sellaiselle, joka ei ole paljoa käynyt teatterissa. Kiitos koko työryhmälle tästä kokemuksesta.

Kasim Cevirel
Näyttämöraati

Näyttämöraati on Oulun teatterin kokoama, riippumaton joukko mielenkiintoisia oululaisia, jotka kertovat omin sanoin teatterikokemuksistaan eri kanavissa. Teatteri haluaa lisätä puhetta taiteen kokemisesta rennolla otteella.