Vanhempainilta esityskuva

Pienellä näyttämöllä suuri esitys

Itse tuoreena vanhempana sai Vanhempainilta kyyneleet valumaan todenmukaisuudellaan. Näytelmän raakuus ja monet samaistumispinnat herättävät kaikkia vanhemmuuden tunteita myötätunnosta epäoikeudenmukaisuuteen, ahdistuksesta äärettömän rakkauden iloon. Näytelmä oli jatkuvaa vaihtelua kyyneleiden pyyhkimisestä räkänauruihin.

Oulun teatterin pienellä näyttämöllä on ainutlaatuinen tunnelma, kun lavastukseen voi tutustua jo sisään tullessa ja virittäytyä tunnelmaan. Lavastus on vaalea ja monipuolinen, loistava pohja näytelmän monille eri tapahtumapaikoille. Kohtauksien väliset siirtymiset on tehty mielenkiintoisella tavalla ilman lavastusta tarvitsisi vaihtaa tai muuttaa. Keittiö, kodinkoneet, kauppa ja päiväkodin pienet lokerot ja laatikot löytyivät kaikki yhdeltä seinältä.

Vanhempainilta esityskuva
Oulun teatteri – Vanhempainilta. Kuvassa Sami Lalou ja Tuula Väänänen. Kuva: Janne-Pekka Manninen

Näyttelijäntyö Vanhempainillassa oli huikeaa. Tuula Väänäsen suorittama rooli lapsena oli uskottavan hauska ja hurja. Väänänen toi esille oman näyttelijätyönsä laajasta skaalasta suloisen ja hyperaktiivisen leikki-ikäisen lapsen, mille täytyy nostaa hattua. Asta Sveholmin lastentarhaopettaja piti kokonaisuutta kasassa. Hänen roolisuorituksessaan näkyi selvästi se, miten näyttelijäntyön maisteri voi esittää neutraalisuutta neutraalisti. Henri Tuomisen ja Anniina Rokan monet hahmot toivat kontrastia erilaisten vanhempien roolien väleille. Tämä pistää ajattelemaan, miten niin nopeasti hahmojen väleillä hyppiminen voi onnistua.

Näytelmän Isän (Sami Lalou) suoritus lavalla oli hengästyttävän hieno. Lalou kasvatti isän roolin niin suureksi, että se tuskin mahtui pienelle näyttämölle. Tämä oli yksi hienoimmista päärooleista, mitä itse olen koskaan nähnyt. Tämän roolin näkeminen on mielestäni tärkeää kaikille näyttelijäksi haluaville, ja määräsin myös oman ohjaukseni pääroolin näyttelijälle siihen tutustumista. Laloun tapa siirtyä sulavasti vahvoista kohtauksista rauhallisiin ja ottaa koko lava haltuunsa oli vangitsevaa.

Vanhempainilta esityskuva
Oulun teatteri – Vanhempainilta. Kuvassa Sami Lalou. Kuva: Janne-Pekka Manninen

Näytelmä oli niin nykypäivää, että uskon sen katsojien (etenkin saman elämäntilanteen kokeneiden) näkevän paljon samaistuttavaa niin hyvässä kuin pahassakin. On vaikeaa olla vanhempi yhteiskunnassa, jossa täytyy täyttää monet kriteerit, priorisoida niin koti, työ kuin sosiaaliset suhteetkin ja kaiken kukkuraksi pitää kaikki tyytyväisenä. Näytelmän kokeminen vanhempana oli terapeuttista. Se näytti, miten nykyajan vanhemmuuden haasteet ulottuvat meihin kaikkiin. Salista poistuessa koin oloni nähdyksi ja kevyeksi.

Kasim Cevirel
Näyttämöraati