Tasa-arvon toteutuminen teatteritaiteessa

Aloitan blogitekstini lainauksella:

”Hänen on aina pidettävä mielessään, miten suuri asia on kyseessä, kun toisille ihmisille esitetään maailmaa, jossa heidän on elettävä.”

Lainaus on kuuluisan teatterintekijän Bertolt Brechtin lausuma ohje lavastajalle 1930-luvulla, siis lähes sata vuotta sitten. Täytyy sanoa, että tästä vastuusta ei sadassa vuodessa ole päästy eroon, vaan sen merkitys vain koko ajan kasvaa.

Tein Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry:lle vuosina 2014–2019 selvitystä siitä, ketkä ohjaavat vakituista valtion tukea saavien ammattiteattereiden esitykset. Tällä kuuden vuoden aikajaksolla tarkasteltuna ohjaajamiehet ohjasivat esityksistä 60 prosenttia ja ohjaajanaiset 38 prosenttia (loput olivat ryhmäohjauksia). Luvuissa oli pientä suuntaa tasapuolisuutta kohti näiden kuuden vuoden aikana. Teatterinjohtajissa jakauma on nykypäivänä suurin piirtein samanmoinen, reilu 60 prosenttia miehiä ja reilu 30 prosenttia naisia.

(Tässä tulen samalla antaneeksi ymmärtää, että sukupuolia olisi olemassa vain kaksi. Näinhän ei tietenkään ole, mutta tasa-arvon kannalta tilastojen sukupuolittaminen tuo esiin olennaista tietoa.)

Tätä kallistusta miesten puolelle ei selitä se, että kentällä olisi enemmän ohjaajamiehiä kuin naisia. Ohjaajaliiton jäsenistä yli 50 prosenttia on naisia, samoin koko 2000-luvulla Teatterikorkeakoulussa opiskelleista ohjaajista.

Edelleen vinkkelimpi vinouma on, kun tarkastellaan ohjaajia näyttämön koon mukaan, sillä ohjaajamiehillä on vielä selvempi yliedustus suurilla näyttämöillä. Suomen suurin teatterinäyttämö on Helsingin Kaupunginteatterin suuri näyttämö, jonne mahtuu yhtä esitystä katsomaan kerrallaan 923 ihmistä. HKT:n suurelle näyttämölle on vuosina 2000–2022 valmistettu yhteensä 74 uutta ensi-iltaa. Näistä kolmella on naispuolinen ohjaaja, siis neljällä prosentilla. 96 prosenttia Suomen suurimman näyttämön esityksistä on miesten ohjaamia. Siellä, missä resurssit tehdä ja yleisöt, jotka katsovat, ovat kaikkein suurimmat. 2000-luvulla, täällä tasa-arvon mallimaassa.

Tykkäämme suosia itsemme kaltaisia ihmisiä

Miksi näin on? En usko, että valinnat ovat välttämättä kaikilta osin tietoisia, vaan osin alitajuisia. Me tykkäämme suosia itsemme kaltaisia ihmisiä, ja päätöksentekijöiden omat mieltymykset, ennakkoluulot ja käsitykset esimerkiksi sukupuolesta vaikuttavat taustalla aina, kaikkiin valintoihin.

Kirjoitin ohjaajien sukupuolirakenteen vinoumasta jutun Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehteen vuonna 2018, ja haastattelin sitä varten tasa-arvotutkija Marjut Jyrkistä, joka vastasi miksi-kysymykseen näin:

”Teatteri ei ole ainoa ala, jossa sukupuolikysymys ei näy. Voi olla, että oma ala katsotaan niin poikkeukselliseksi, etteivät tasa-arvon tai syrjinnän mekanismit koske sitä. Ihmisillä on taipumus katsoa muualle ja selittää sitä, miksei tämä meille ole validi kysymys. Lisäksi meillä on jargon tasa-arvon mallimaasta, että tasa-arvo olisi ikään kuin valmis. Emme pysty katsomaan kriittisesti, onko todella näin.”

Jos haastan esimerkiksi muita johtajia sukupuolikysymyksestä, vastauksena on lähes poikkeuksetta se, että ”meillä sukupuoli ei vaikuta valintoihin millään tavalla, ainoastaan pätevyydellä on väliä”. Samaan aikaan tilastoista nähdään, että näin ei ole, vaan naisia teatterintekijöinä syrjitään. Ja toisaalta on hyvä muistaa, että sukupuoli vaikuttaa myös käsitykseen pätevyydestä.

Me myös luomme todellisuutta

Sitten voi kysyä, että mitä väliä tällä on. No, esimerkiksi vaikka jos haluaa noudattaa lakia, sillä on väliä. Kaikkia työnantajia Suomessa sitoo tasa-arvolaki, jonka mukaan työnantajan tulee edistää sukupuolten tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Siinä todetaan myös, että työnantajan on luotava miehille ja naisille yhtäläiset mahdollisuudet uralla etenemiseen. Lain noudattaminen ei ole kehotus tai suositus, vaan käsky.

Tasa-arvoa voi perustella myös esimerkiksi työhyvinvoinnin paranemisella ja taloudellisella kannattavuudella. Haastattelemani tutkija Jyrkinen suhtautuu kuitenkin kriittisesti näiden perustelujen tarpeeseen:

”Kysymystä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta, mutta sinällään tasa-arvon tärkeyttä ei tarvitse erikseen perustella. Syrjimättömyys kuuluu perusoikeuksiin ja on lähtökohta koko yhteiskunnassa, myös perustuslaissa ja työelämän säätelyssä.”

Tämän itsestäänselvyyden lisäksi, että kaikille pitää taata perusoikeudet, voidaan palata alussa mainittuun Brechtin määritelmään. Taiteellinen teos näyttämöllä on aina näkemys tai ehdotus maailmasta, oli tyylilajina sitten keittiörealismi tai avaruus-scifi. Me emme pelkästään tarkastele tai peilaa todellisuutta, me myös luomme sitä. Sen takia on äärimmäisen tärkeätä miettiä, mistä näkökulmasta meidän näyttämöillämme teatteria tehdään, keiden ääni siellä kuuluu, kenelle teatterityöhön kuuluva taiteellinen vapaus annetaan.

Tämä kysymys ei tietenkään kilpisty pelkästään ohjaajien sukupuolen tarkasteluun, vaan vastuuseen kuuluu tarkastella myös liutaa muitakin syrjintäperusteita, kuten vaikka etnisyyttä, yhteiskuntaluokkaa tai seksuaalisuutta. Erilaiset syrjintäperusteet vaikuttavat usein myös ristikkäin toisiinsa. Ja ohjaajat ovat tietysti vain yksi ammattikunta, jonka ajattelu ja katse määrittää sitä, mitä me näyttämöllä näemme.

En halua, että kukaan kokee tulevansa ei-edustetuksi Oulun teatterissa, ei näe koskaan itsensä kaltaista ihmistä näyttämöllä tai ajattelee, että teatteri tai taide ylipäätään ei ole häntä varten. Me saamme julkista tukea siihen, että esityksemme saavuttavat mahdollisimman suuren osan ihmisistä. Meille ovat tervetulleita kaikki, ja siksi on pidettävä huolta siitä, että meidän näyttämöiltämme on mahdollisuus tunnistaa ihan kaikenlainen itse.

Siis: ”Hänen on aina pidettävä mielessään, miten suuri asia on kyseessä, kun toisille ihmisille esitetään maailmaa, jossa heidän on elettävä.”

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Alma Lehmuskallio
Taiteellinen johtaja
Oulun teatteri

Teksti on alun perin kirjoitettu puheeksi Pohjois-Pohjanmaan liiton Naistenpäivän tilaisuuteen 8.3.2023.