Vihreät niityt – Usein kysytyt kysymykset

Kokemus

Mitä tarkoittaa immersiivisyys?   
Immersiivisessä teoksessa liikut katsojana itsenäisesti ja uppoat esityksen sisään. Teos on moniaistinen, lempeästi osallistava ja siinä esityspaikan merkitys korostuu. Koet kohtauksia epälineaarisella tavalla, kun tarina etenee ympärilläsi. Muodostat oman kokemuksesi omien valintojesi kautta. 

Miten esityksessä ollaan? 
Seuraat esitystä kävellen huoneesta toiseen ja esitys tapahtuu kaikkialla ympärilläsi. Ennen esitystä sinulle kerrotaan ohjeet, kuinka tilassa liikutaan. 

Pitääkö minun katsojana osallistua esitykseen? 
Osallistuminen on vapaaehtoista ja tarjotuista mahdollisuuksista on ihan ok kieltäytyä. Ainoa mitä pitää tehdä on kävellä ja siirtyä huoneesta sekä kerroksesta toiseen.  

Voiko tilaan eksyä? 
Hetkellinen eksymisen kokemus on mahdollinen, mutta aulojen ovilta löytyy aina henkilökuntaa, joilta voit kysyä tietä. Tiloissa kiertää myös kaksi opasta. 

Voinko mennä huoneeseen, jossa ei ole esiintyjää? 
Ehdottomasti. Kannustamme tutustumaan kaikkiin huoneisiin, joiden ovet ovat auki eikä ovessa ole pääsy kielletty -merkkiä. 

Voinko istua esityksessä? 
Esitystilassa on muutamia tuoleja. Huomioithan katsojat, jotka saattavat tarvita tuolia enemmän kuin sinä. 

Onko jotain, mihin minun tulisi varautua esityksen sisältöön liittyen? 
Esityksessä on intensiivinen tunnelma. Se sisältää paikoin aikuiskatsojille suunnattua seksuaalista ja väkivaltaista sisältöä, mutta myös huumoria ja keveyttä. Huolehdimme erityisesti siitä, että katsoja voi turvallisin mielin eksyä Vihreiden niittyjen maailmaan olipa sisältö minkälaista tahansa. Lisäksi esityksessä on aromaattisia tuoksuja ja teatterisavua sekä verta visuaalisena elementtinä. 

Miten on varmistettu, että kaikki katsojat voivat turvallisin mielin seikkailla esityksen maailmassa? 
Esityksessä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Mihinkään ei tarvitse osallistua, jos et halua. Mikäli joku tilanne tai kohtaus tuntuu ahdistavalta, voit muitta mutkitta siirtyä toiseen tilaan.  

Voiko esityksessä valokuvata ja videokuvata? 
Kokemuksesi paranee, kun keskityt esityksen kokemiseen kännykän käyttämisen sijaan. Esityksen valo- tai videokuvaaminen ei ole sallittua.  

Sijainti ja saapuminen

Mikä on esityspaikan osoite? 
Lossikuja 6 Tuirassa. Esityspaikkana toimii entinen Kuurojen koulu. 

Koulu sijaitsee keskustasta pohjoiseen tulevan pyöräbaanan varrella. Pyörän voit parkkeerata koulun pihaan niille tarkoitetulle paikalle pyöräkatokseen ja pyörätelineisiin.

Kuinka pääsen paikalle bussilla?  
Bussit 4, 4A, 4B, 15, 20, 20B ja 21 pysähtyvät Tuiranpuisto P- ja Tuiranpuisto E -pysäkeillä, joista on noin 500 metriä esityspaikalle. Katso tarkemmat aikataulut Oulun seudun liikenteen sivuilta www.osl.fi

Onko lähellä parkkipaikkoja? 
Parkkipaikkoja löytyy muun muassa Koskitieltä, Kangastieltä ja Tuiran ostoskeskukselta. Koulun pihalla ei ole parkkipaikkoja.

Monelta ovet aukeavat?
Ovet aukeavat tuntia ennen esityksen alkua.

Esitystila

Onko esitystila esteetön? 
Tila ei ole valitettavasti esteetön. 

Miksi tila ei ole esteetön eikä esitys siten ole sovelias kaikille? 
Esitystilana on vuonna 1906 valmistunut vanha entinen Kuurojen koulu, joka ei valitettavasti ole esteetön.  

Palvelut

Onko esitystilassa narikkaa? 
Kyllä, tilassa on ilmainen itsepalvelunarikka. Laukut ja reput kannattaa jättää narikkaan, sillä on mukavampi liikkua esityksessä ilman kantamuksia. 

Onko esitystilassa ravintolaa? 
Kyllä. Ravintolapalvelut ja anniskelualue ovat ensimmäisen kerroksen ravintolassa ja toisen kerroksen juhlasalissa. Tulethan hyvissä ajoin paikalle, jotta voit nauttia rauhassa ravintolan tarjoiluista ennen esitystä ja tehdä väliaikatilaukset. Tuotteiden kanssa ei voi liikkua esitystiloissa. 

Voinko tehdä ennakkoon väliaikatilauksen? 
Voit. Esityksessä on pieni väliaika, jonne voit ostaa etukäteen tarjoilun ravintolasta. Saat ravintolasta drinkkilipun, jota vastaan saat etukäteen maksetun tuotteen juhlasalin ravintolatiskiltä. Juhlasalin tiskiltä voi myös ostaa tuotteita, mutta asioinnin nopeuttamiseksi tuotteet kannattaa ostaa ennen esitystä. 

Mitkä maksuvälineet ravintolassa käyvät? 
Ravintolapalveluissa maksuvälineenä käy vain korttimaksu. 

Voiko lippuja ostaa paikan päältä?  
Liput on parasta ostaa etukäteen, jotta varmistat pääsyn haluamaasi esitykseen ja paikan päällä ei muodostu jonoja. Liput voi ostaa etukäteen Oulun teatterin verkkokaupasta, teatteritalon lipunmyynnistä tai lippu.fi.stä. Teatteritalon lipunmyynnissä maksutapoina käyvät muun muassa käteinen, maksukortit, Smartum-liikunta- ja kulttuurisetelit, SmartumPay, Tyky+-kulttuurisetelit, Edenred-kortti ja -virikesetelit sekä Edenred Pay. Lipunmyynti verkossa loppuu tuntia ennen esitystä.

Mikäli lippuja on jäljellä, niitä myydään tuntia ennen ovelta. Silloin maksutapana on ainoastaan korttimaksu.  

Muita tärkeitä kysymyksiä

Käytetäänkö esityksessä teatterisavuja? 
Käytetään. Esityksessä käytetään myös aromaattisia tuoksuja. 

Minkä ikäisille esitys sopii? 
Suosittelemme esitystä yli 16-vuotialle, koska esitys sisältää aikuiskatsojille suunnattua seksuaalista ja väkivaltaista sisältöä. 

Mikä on esityksen kesto? 
Esitys kestää noin kaksi tuntia. Olet jalkeilla koko esityksen ajan. Suosittelemme eksymään kavereista. Tällöin teillä on keskusteltavaa esityksen jälkeen siitä, mitä kukin näki ja koki. 

Voinko tulla katsomaan esitystä, jos en ymmärrä suomea?  
Teoksessa on paljon kohtauksia, jotka eivät sisällä tekstiä. Jotkin asiat jäävät pimentoon, mutta kokemus on hyvä, vaikket aivan kaikkea ymmärräkään. Käsiohjelmassa on englanninkielinen synopsis.