Heli Haapalainen
Heli Haapalainen
Valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta vuonna 1991.
Aloittanut Oulun teatterissa vuonna 1992 ja oli sitä ennen vuoden kiinnityksellä Kotkan kaupunginteatterissa. Lisäksi tehnyt vierailuja Helsingin Kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa ja Ryhmäteatterissa.
Mikä teatterissa kiehtoo?
Teatterissa minua kiehtoo esityksen ainutlaatuinen ”tässä ja nyt” -hetki. Elävät näyttelijät luovat juuri siinä hetkessä katsojille maailman, mikä ei koskaan toistu täysin samanlaisena toista kertaa.
Mieleenpainuvin työsi Oulun teatterissa?
Antoisin työni Oulun teatterissa on ollut monologinäytelmäni Sellofaani, mitä sain esittää todella paljon. Oli haastavaa ja erittäin nautinnollista pitää yleisö hyppysissään yli kaksi tuntia yksin ja tehdä yli 30 erilaista roolia päähenkilön lisäksi. Ei siihen kaikki pysty.
Toinen minulle tärkeä työ on ollut Vatasen rooli näytelmässä Jäniksen vuosi. Rooli oli rajoja rikkova, sillä koskaan aiemmin Vatasta ei ollut näytellyt nainen.
Kuitenkin kaikkien ihanien edellä mainittujen roolitöiden yli nousee Post-Kabareen Martti Sovari, herkkä heteromies. Tämän roolin kirjoitin itse itselleni, myös laulun sanat ja osin sävellyksenkin. Sain Marttina tuoda näkyviin sen, mitä minä itse sekä moni muu naisena on joutunut kokemaan miesten taholta.