100% Oulu esityskuva

Oululaisjoukon onnistuminen

Yleisesti ottaen tilastot ovat minusta jotenkin kuivakoita, yksitoikkoisia ja puuduttavia enkä useinkaan viihdy niiden parissa pitkiä aikoja. Siksi odotin vähän, että parhaillaan Oulun teatterin suurella näyttämöllä pyörivä, tilastoihin perustuva, 100 % Oulu ei olisi niin mieleeni. Minun ja muiden katsojien iloksi odotukseni murenivat kuitenkin nopeasti esityksen alettua ja tilastotiedot paljastuivat upeasti elävöitetyiksi.

Oulu-aiheisten tilastotietojen ja näytelmässä näytelleen oululaisjoukon näkemysten välittämistä kevennettiin havainnollistamistapojen muutoksilla. Näitä muutoksia tehtiin aika ajoin ja esitykseen osui vain yksi kohta, jossa vaihdoksen olisi voinut tehdä hitusen nopeammin, jotta pitkähkö kohtaus olisi ollut katsojalle hivenen mielekkäämpi. Tästä huolimatta muutokset havainnollistamistavoissa toimivat pääsääntöisesti oikein hyvin ja niiden myötä esiin tuotujen tiedonmurusten huomioiminen oli melko vaivatonta ja keskittyminen pysyi yllä läpi esityksen.

Teoksen seuraamista helpotti myös eritoten näyttelijöiden sutkautusten muodossa vilahdellut huumori, joka kevensi kokonaisuutta upeasti. Sen myötä huomio irtosi välillä näyttelijäjoukon erilaisiin ryhmiin jakautumisesta ja hetkeksi pääsi vain nauramaan ja nauttimaan. Juuri tästä johtuen esityksen jälkeen mielipiteeni statistiikasta olikin, että se ei ole ikinä ollut yhtä viihdyttävää kuin tässä teoksessa. Ja esitykseen kätketyn ajoittaisen hupaisuuden inspiroimana voisinkin mennä takaamaan, että samaa mieltä kanssani on esitystä yhtä aikaa katsoneista yleisönjäsenistä vähintäänkin 0,1886… %.

100 % Oulussa kiinnostavinta on kuitenkin se, että yleisö pääsee näkemään ja kuulemaan, ainakin välillä, toisten oululaisten rehellisiä mielipiteitä ja otteita heidän elämäntarinoistaan. Vastaavanlaisen monipuolisen ihmisjoukon näkemykset ja tarinat ovat harvemmin yhtä avoimesti kuultavissa, mistä johtuen näytös oli todella näkemisen arvoinen. Ja tottakai oli hienoa kokea myös se, miten aktiivisesti yleisö oli mukana läpi esityksen taputtaen ja kannustaen näyttelijöitä aina alun esittelyistä loppukumarruksiin asti näiden paljastaessa itsestään välillä arkaluontoisiakin asioita.

Teoksen satapäinen näyttelijäjoukko, josta moni on varmasti ensimmäistä kertaa lavalla ison teatteriyleisön edessä, hoitaa esiintymisen todella mallikkaasti. Yleisölle välittyy vain muutamia kohtia, joissa ei todennäköisesti mennä ihan suunnitelman mukaan, mutta se ei haittaa ollenkaan. Päinvastoin se tuo esitykseen aitoutta ja inhimillisyyttä, jolle on sijaa niin Oulussa kuin sitä kuvaavassa otannassakin.

Kaisla Kiilakoski

Kuulun Oulun teatterin Näyttämöraatiin ja sain liput näytökseen. Emme ole kriitikkoja, vaan tuomme maallikkojen näkemystä teatterista someen ajassa, jossa teatteriarvioiden määrä on laskusuunnassa.