Mirjami Kukkola

Mirjami Kukkola

Valmistunut Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta vuonna 1991 ja aloittanut työt Oulun teatterissa samana syksynä.

Mikä teatterissa on parasta?

Sain nähdä teatterin ihmeen jo pienenä lapsena oman isäni Vilhelmin kautta. Hän esiintyi erittäin intensiivisesti Ylivieskan nyttemmin tuhopoltetun kirkon porstuassa häpeäpenkillä istuvana murtuneena miehenä. 

Teatterissa arkinen, ruma, paha, kaunis ja hyvä muuttuu taianomaisesti ikäänkuin tajunnan toiselle tasolle tarjoten oivalluksia. 

Mieleenpainuvin työsi Oulun teatterissa?

Olen tehnyt näyttelijäntyötä niin pitkään, etten välttämättä edes muista missä näytelmissä olen ollut mukana ja mitä roolini milloinkin ovat olleet. Urani alkuvaiheilta mieleeni on painunut vuodelta 1994 Eeva-Liisa Mannerin Poltettu oranssi, jossa näyttelin porvariperheen skitsofreenista tytärtä Marinaa. Käytin valtavasti aikaa, jopa kesälomani, harjoitellen ja tarkentaen roolini  hyvin hienovireiseksi ja tätä kautta löysin oman tapani tehdä työtä. Näytelmää esitettiin muistaakseni ainakin 150 kertaa ja yleisön vastaanotto oli erittäin voimakas. 

Vuonna 1995 suurelle näyttämölle tuli näyttävä musikaali Can Can, mikä on jäänyt mieleeni, koska silloin tapasin mieheni Hannu Pelkosen, joka tuli tuolloin vierailijana Oulun teatteriin.  

Molemmat esitykset ohjasi Leena Salonen.