Saiturin joulu oli täydellinen kulttuurijuhla 

Useimmat meistä, jotka ovat opiskelleet Isossa-Britanniassa tai entisessä Britannian siirtomaassa, tuntevat hyvin Charles Dickensin ja hänen teoksensa. Saiturin joulu ei ole poikkeus. Muistan lukeneeni sitä ja monia muita Dickensin teoksia teini-ikäisenä.  

Useimmat hänen teoksistaan kertovat teollistumisen alkuvaiheen synkästä todellisuudesta viktoriaanisella aikakaudella. Tarinat kerrotaan enimmäkseen lapsen näkökulmasta Dickensin heijastaessa omaa ankaraa lapsuuttaan. Saiturin joulu käsittelee yllä mainittuja aiheita, joissa köyhyys, kurjuus ja lasten kärsimys toistuvat jatkuvasti hallitsevina teemoina. 

Tarina seuraa Ebenezer Scroogea, kitupiikkiä vanhaa miestä, joka vihaa joulua ja kaikkea siihen liittyvää. Jouluaattona Scroogen luona vierailee hänen entisen liikekumppaninsa Jacob Marleyn haamu, joka varoittaa häntä muuttamaan tapojaan tai kärsimään kauhean kohtalon. Marley kertoo Scroogelle, että hänen luonaan tulee vierailemaan kolme henkeä. 

Menneiden joulujen henki vie Scroogen matkalle hänen omaan menneisyyteensä näyttäen hänelle kohtauksia lapsuudesta, nuoruudesta ja varhaisesta aikuisuudesta. Nämä muistot paljastavat, kuinka Scroogesta tuli katkera mies. 

Nykyisten joulujen henki näyttää Scroogelle nykyisten joulunviettojen ilon ja lämmön mukaan lukien hänen kirjanpitäjänsä, Bob Cratchitin, ja hänen perheensä vaatimattoman mutta onnellisen joulun. Scrooge liikuttuu erityisesti Cratchitien sairaasta pojasta, Tiny Timistä. 

Tulevien joulujen henki esittää synkän tulevaisuuden, jossa Scrooge on kuollut yksin ja rakastamattomana. Tämä näky kauhistuttaa Scroogea ja saa hänet ymmärtämään itsekkyytensä seuraukset. 

Herätessään jouluaamuna Scrooge on muuttunut. Hän omaksuu joulun hengen, auttaa anteliaasti apua tarvitsevia ja sovittaa välinsä perheensä ja ystäviensä kanssa. Scroogen uusi ystävällisyys ja anteliaisuus tuovat iloa hänen ympärillään oleville, ja hänestä tulee rakastettu hahmo yhteisössä. 

Ajankohtainen tarina toivosta 

Miten kuvittelin tämän tarinan mielessäni teini-ikäisenä kasvaessani pienessä vuoristokaupungissa Shimlassa? En ollut koskaan käynyt Intian ulkopuolella, mutta minulla oli jotenkin hyvin selkeä käsitys siitä, millainen Iso-Britannia mahtoi olla, koska Shimla oli aikoinaan Britannian imperiumin kesäpääkaupunki. Kärsimme edelleen kolonialistisesta jälkivaikutuksesta. En muista kovin hyvin, miten kuvittelin sen mielessäni lähes 30 vuotta sitten, mutta muistan, että tarina sai minut ajattelemaan hyytävää kylmyyttä ja pimeyttä. Myös rakastavan ja huolehtivan perheen tärkeys korostui. 

Ja kyllä, oli jännä pukeutua hienoihin vaatteisiin ja saapua teatteriin anoppini kanssa katsomaan hyvin englantilaista viktoriaanista tarinaa, joka esitettiin suomeksi suomalaisella näyttämöllä.  

Näytelmä oli täydellinen kulttuurijuhla. Kutsun näytelmää kulttuurijuhlaksi, koska siinä oli laulua, tanssia, valoja ja toimintaa. Oli ilo nähdä ceili-tanssia lavalla. 

Janne Raudaskoski, joka näytteli pääosaa, Ebenezer Scroogea, teki ehdottomasti kiitettävää työtä. Rooli oli erittäin vaativa, sillä hahmon piti olla keskipisteessä lähes koko näytelmän ajan. Eniten minuun vaikutti se, miten Janne kuvasi Scroogen persoonan muutosta. Näytti siltä, että koko Scroogen kasvot olivat muuttuneet, kovat piirteet pehmenivät, jäykät ja nykivät kehonliikkeet muuttuivat pehmeiksi ja sulaviksi. 

Näytelmän lavastus onnistui välittämään hyvin synkän englantilaisen talven kylmyyden yhdistettynä Scroogen sydämen kylmyyteen. Pakkasmetaforaa käytettiin erittäin anteliaasti ja osuvasti koko näytelmän ajan. 

Lapsinäyttelijät ansaitsevat erityismaininnan, sillä heidän näyttelijäntyönsä oli ensiluokkaista yhdistettynä hyvin viktoriaaniseen lauluun ja tanssiin. Jouluajan tarinaa ei voi kertoa ilman joululauluja. Tunnistin useimmat näytelmässä esitetyt laulut ja minun teki mieli laulaa mukana. On mainittava, että kävin protestanttista koulua, jossa joululaulujen laulaminen oli olennainen osa joulun odotusta. 

Saiturin joulu on todella ajankohtainen tarina, joka kertoo toivosta – toivosta, että ihmiset ja olosuhteet voivat muuttua parempaan suuntaan. 

Nyt minun täytyykin mennä laittamaan joulukoristeet. 

Priyanka Sood 
Näyttämöraati 

Näyttämöraati on Oulun teatterin kokoama, riippumaton joukko mielenkiintoisia oululaisia, jotka kertovat omin sanoin teatterikokemuksistaan eri kanavissa. Teatteri haluaa lisätä puhetta taiteen kokemisesta rennolla otteella.