Ismo Alanko

Ismo Alanko konsertoi suurella näyttämöllä lokakuussa 

Vangitsevan karismaattisena esiintyjänä tunnettu Ismo Alanko esiintyy suurella näyttämöllä perjantaina 25. lokakuuta.  

Ismo Alanko Yksin -konsertissa maamme kaikkien aikojen menestyneimpiin nimiin lukeutuva artisti tarjoilee yleisölle klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä. Luvassa on musiikillisia tuokiokuvia maailmasta 44 vuoden ajalta.  

Vuonna 1980 Ismo Alanko nousi suomalaisten tietoisuuteen Hassisen Koneen laulajana. Siitä saakka hän on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti toiminut kotimaisen musiikin uudistajana ja viihtynyt suomalaisen rockin huipulla. Hassisen Koneen lisäksi hänet on nähty muun muassa Sielun Veljien ja Ismo Alanko Säätiön laulajana ja keulakuvana, sekä sooloartistina. Soolouransa hän aloitti jo 90-luvulla ja sen aikana Alanko on ehtinyt julkaista seitsemän studioalbumia.  

Ismo Alanko on yli 40-vuotisen taiteilijauransa aikana myynyt lähes 700 000 levyä, pokannut lukuisia Emma-patsaita ja myynyt loppuun kiertueita ja konsertteja jokaisella uransa vuosikymmenellä. Hän on luonut ainutlaatuisen uran suomalaisen musiikin kentällä tinkimättömänä taiteilijana, valloittaen kotimaisten yleisöjen sydämet luomalla jatkuvasti uutta.  

Utelias ja uudistumiskykyinen muusikko tunnetaan myös oivaltavista lyriikoistaan, jotka ovat iskostuneet suomalaisten mieliin koko 40-vuotisen uran ajan. 

Ismo Alanko Yksin -konsertti

Pe 25.10. klo 19 
Suuri näyttämö
Liput: 49,90 € peruslippu / 49,90 € eläkeläislippu / 49,90 € alennuslippu 

Osta liput kätevimmin Oulun teatterin verkkokaupasta!