Avoin haku nuorille suunnatulle suuren näyttämön teokselle 2026

Oulun teatteri avaa avoimen teoshaun nuorelle yleisölle suunnatusta suuren näyttämön teoksesta. Haku on suunnattu teatterialan ammattilaisille tai teatterialan ammattiin opiskeleville.  

Oulu on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja Oulun teatteri haluaa osana sen vuoden ohjelmistoaan ottaa päänäyttämöllään huomioon nuoret, noin 13–18-vuotiaat katsojat ja kokijat.  

Minkälaisella teatterilla, sisällöllä, tekemisen ja kokemisen tavoilla saisimme parhaiten palveltua tämän ikäistä yleisöä? Mitä tekisit, jos saisit Oulun teatterin suuren näyttämön resurssit käyttöösi? Mitä ikuista, ajankohtaista, suureellista, pikkaraista, riemullista, yhteiskunnallista, osuvaa, häiritsevää tai vielä määrittelemätöntä teatterinäyttämöllä pitäisi keväällä 2026 olla? 

Myös oululaiset nuoret otetaan mukaan produktion eri vaiheisiin. Nuorille järjestetään muun muassa teatterityöpajoja, joissa kerätään nuorten omia ideoita esityksen valinnan tueksi. Nuorista kootaan myös raati, jonka ääntä kuullaan esityksen valinnan yhteydessä. 

Hakuohjeet 

Osallistu teoshakuun täyttämällä hakemuslomake tällä sivulla ja tekemällä vapaamuotoinen produktioehdotus (maksimissaan 3 kpl A4) perjantaihin 22.3.2024 mennessä. Liitäthän lomakkeelle mukaan myös hakijoiden ansioluettelot ja tiedot mahdollisesta yhdistyksestä, ryhmästä tai vastaavasta hakemuksen takana.

Valinta tehdään 31.5.2024 mennessä, ja siitä vastaa teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio. Hakemussisällöt käsittelee myös teatterin taiteellinen jaos.  

Oulun teatteri vastaa produktion toteutuksesta normaalin suuren näyttämön tuotannon budjetoinnin mukaan. Jos tuotanto poikkeaa normaalista suuren näyttämön tuotannosta, pitää lisäresurssien tarpeesta, mahdollisesta yhteistuotannosta tai ulkopuolisen rahoituksen tarpeesta neuvotella erikseen.  

Produktioehdotuksen reunaehdot

  • Teoksen pitää olla määriteltävissä esittäväksi taiteeksi, mutta sen genre voi olla mitä tahansa. 
  • Toteutuspaikka Oulun teatterin suuri näyttämö. 
  • Kohderyhmä noin 13–18-vuotiaat. 
  • Harjoitukset tammikuu-maaliskuu 2026, noin 60 harjoitusta. 
  • Ensi-ilta maaliskuun puolivälissä 2026. 
  • Esityksiä maalis-toukokuussa ja syys-joulukuussa 2026. 
  • Osa teoksen taiteellisista suunnittelijoista tulee Oulun teatterista. 
  • Toteutettavissa maksimissaan 12 esiintyjällä, joista 10 Oulun teatterin näyttelijöitä ja maksimissaan kaksi vierailijaa. 
  • Teoksen ei tarvitse olla kantaesitys. 
  • Teos voi olla kantaesitysteksti, mutta ehdotuksessa tulee huomioida, että tekstinkirjoitusaikaa on vain noin yksi vuosi. 
  • Otamme vastaan myös ei-tekstiin perustuvia produktioehdotuksia. 
  • Teos voidaan toteuttaa ainoastaan, jos sen tekijänoikeudet ovat saatavilla. 

Lisätiedot

Lisätietoja hausta antaa taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio torstaina 22.2. kello 14–16 ja keskiviikkona 28.2. kello 15.30–17 puhelimitse 044 7037 011. 

Hakuaika on päättynyt. Kiitos kaikille hakemuksista!