Vaietuista vuosista, hiljaisesta historiasta

Ymmärtääkseen tätä päivää on ymmärrettävä historiaa. Ymmärtääkseen taidetta ihminen hyötyy molemmista. Tommi Kinnusen samannimiseen romaaniin perustuva, Piia Peltolan ohjaama ja Susanna Airaksisen käsikirjoittama Ei kertonut katuvansa pysäyttää ajan Oulun teatterin suurelle näyttämölle, ja hiljentyy muistamaan niitä, jotka näkivät nuoren Suomen kipeimmätkin vaiheet.

Tarina koskettaa, liikuttaakin. Se muistuttaa, miksi emme koskaan saa unohtaa. Sydäntä riipivä matka kohti parempaa huomista voi päättyä miten tahansa: sen päättää yksin kohtalo. Kaiken kadotuksen keskellä ihmisyys kuitenkin välkkyy surun takaa, ja jokien varsilta löytyy syy jatkaa huomiseen. Miten hiljaiselta kuulostaakaan sellainen menneisyys, josta vuosikausiksi vaiettiin.

Jokaisella on aina omat syynsä lähteä milloin mihinkin. Harva niitä enää tohtii jäljestäpäin kysyäkään. Kun huomisesta ei ole muutakaan tietoa ja ainut tapa selvitä on luottaa, menneisyys unohtuu. Matkaa halki poltetun Lapin kävelee viisi hyvin erilaista naista, kaikilla omat salaisuutensa mukanaan. “Kaikkihan me töiden takia läksimme”, niin he toisilleen sanovat. Tottahan se olikin, ennen sotia naisten osa oli hyvin pieni. Eiväthän he silti osanneet odottaa, mikä heitä pohjoisessa todellisuudessa odottaisi. Eihän kukaan sitä tiennyt.

Näytelmän teksti on karua, eikä se kaunistele mitään. Kaikki lavalla tuntuu sydämessä kylmänä vihlaisuna menneisyydestä. Erityisen kaunis on sauna, jonka pienistä ikkunoista hohkaa lämmintä valoa ulos maailmaan. Se luo jatkumon eilisen ja huomisen välille ja muistuttaa entisestä elämästä. Samalla sen suojissa uskotaan kuitenkin elämää suurempia, tarkoin varjeltuja ja vaiettuja kohtia itsestä. Mitä tehdä, kun paluuta entiseen elämään ei ole, ja tulevaisuuskin näyttää epävarmalta? Tarrautuminen pieniin rippeisiin menneestä tuo lohtua keskelle pimeää matkaa, ja jaettu huulipuna tuntuu keskellä kaikkein raastavimpiakin kokemuksia elämää suuremmalta asialta.

Esitys tulee lähelle

Liikuttavinta tarinassa on lohduttomuus. Vilpittömän ihmisen suru keskellä sotaa on riipivää. Sillä eiväthän naiset sodasta päättäneet. Naisen osa oli vain kestää muiden valintojen vuoksi. Tarina antaa tilaa niille, joita ei kuvattu sankareina tai voittajina. Niille, jotka joutuivat kantamaan häpeän taakkaa Suomen itsenäisyyden tähden. Naisten osa historiasta kun on kautta ajan ollut jotain likaista ja vaiettavaa. Matkakertomus ylistää moninaista naiseutta, ja juhlistaa omaa tietä ja polkua, vapauttaa kuvitella omat tienviitat. Naisen valtaa on pidetty historian aikana pelkoa herättävänä asian, joten voimallinen päätös valita itse ja jättää kaikki katumatta hetkeäkään ei ole ollut helpoin tie. Tarinan hahmot ovat olleet suunnannäyttäjiä, heitä, joiden takia maailma on tänään hieman kiltimpi kaikille. Työ ei ole silti vielä ohi, tuskin se koskaan on.

Kerran tulee kuitenkin aika, jolloin kaikki on jätettävä taakse. Tarinassa naisten tiet erkanevat ennen pitkää, ja kaikkien tulee jatkaa uuteen tulevaan yksin. Kukaan ei kuitenkaan lupaa, että enää koskaan tavattaisi, sillä siihen aikaan jossain kaukana pohjoisessa ei koskaan enää palattaisi. Ihmismieli on pelottavankin kyvykäs selviytymään pelosta ja häpeästä: naisten ainoa keino käsitellä oli vaieta ikiajoiksi. Irenen, Siirin, Veeran, Katrin ja Ailin kohtalot eivät ole mitään tavatonta: suomalainen yksin selviämisen kulttuuri vaikuttaa moneen elämään yhä tänäänkin. Matkan aikana naiset löytävät toisistaan ihmisyyden, ja vanhat ajatukset ja mielipiteet toisista unohtuvat. Jos hyvin käy, voi elämässä käydä samoin.

Erityisesti kaikille niille, jotka toisinaan unohtuvat maailmaan tai pitämään nykyistä hetkeä itsestäänselvyytenä: vierailkaa menneessä ajassa ja tutustukaa tarinaan mitä pikimmiten. Esitys tulee lähelle, ja jättää jälkeensä parhaimmillaan kysymysten lisäksi vastauksia. Sillä vaikka menneisyyttä ei voi muuttaa eikä mitään saa takaisin, taide auttaa meitä näkemään kauemmas ja saa meidät pohtimaan myös omaa paikkaamme maailmassa. Miten suuri lahja se onkaan.

Jenna Sundell
Näyttämöraati

Näyttämöraati on Oulun teatterin kokoama, riippumaton joukko mielenkiintoisia oululaisia, jotka kertovat omin sanoin teatterikokemuksistaan eri kanavissa. Teatteri haluaa lisätä puhetta taiteen kokemisesta rennolla otteella.