Pienen hauen pyydystyksen tunnelma on pyydystetty taidokkaasti teatterisovitukseen

Pienen hauen pyydystys on hykerryttävä romaani, joka ei taivu yhteen tai kahteenkaan muottiin. Se on sekoitus rakkausdraamaa, kansankomedialle flirttailevaa huumoria, maagista realismia ja vähän dekkariakin. Romaanissa vilisee kaikenkarvaisia mytologisia olentoja peijoonista näkkiin ja hattarasta Moukku-Olliin. Romaanin lukijalle piirtyy omanlaisensa väkevät kuvat kirjan myyttisistä olennoista, joten huomaan minuutteja ennen esityksen alkua jännittäväni, voisiko jonkun hahmon “väärä” tulkinta tuottaa pettymyksen. Adjektiivin väärä ympärillä on hipsut, koska järki tietenkin sanoo, että tulkinnat hahmoista ovat aina subjektiivisia, eikä väärää tulkintaa tietenkään ole olemassa.

Näytelmä osoittaa pelkoni turhaksi. Annukka Pykäläisen lavastus ja Sanna Levon puvustus (ynnä Reetta Rohkimaisen kampaus- ja maskisuunnittelu) iskevät Karilan runsaalle ja mytologiselle maailmalle mukavasti silmää. Ylikonstaapeli Janatuisen auto kiertää lavaa sujuvasti. Tämän- ja tuonpuoleisen välillä oleva taianomainen lampi, Vuopion kylänraitin majatalo ja moni muu tarinan miljöö ovat toimivia ja Jari Niemen äänisuunnittelu sekä Mika Ryynäsen valosuunnittelu tukevat kokemusta mystisestä ja arvoituksellisesta miljööstä muun muassa lammella, enemmän ja vähemmän noiduttujen kotien sisätiloissa, majatalossa ja kalastusvälinekaupassa. Lisäksi Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukion nuoria avustajia käytetään lavalla hyödyksi taidokkaasti. Erityismainintoja hienoista oivalluksista voisi jaella paljonkin, mutta päällimmäisenä mieleen jää kirjassakin mahtipontisesti kuvattu Moukku-Ollin ja Näkin välinen kohtaaminen.

Hahmojen habitukset tuntuvat uskollisilta romaanille

Entäs sitten kirjan lämpimän, humoristisen ja dialogiltaan ylivoimaisen tunnelman kiinnisaaminen? Janne Pellisen dramatisointi toimii ja täyttää toiveet varsin laaja-alaisesti. Asta Sveholm näyttelee hienosti syyllisyyden taakan painamaan Elina Ylijaakoa, mutta kirjaan verrattuna hahmo tuntuu vähän puheliaammalta ja vähemmän tylyltä versiolta itsestään. Kompromissin ymmärtää juonen kuljettamiseen liittyvien kysymysten näkökulmasta, ja kyllä hahmon kuitenkin selvästi Elinaksi tunnistaa. Sen sijaan Janatuisen (Ella Lahdenmäki) hahmo on sekä hienosti näytelty että kirjan ylikonstaapelin habitukselle täysin uskollinen. Poliisiin taikka poliisin autoon kiintyvä peijooni (Sami Lalou) näyttelee voimakasta, vikkelää, vähän vaarallista ja kuitenkin lempeää peijoonia vartalollaan mainiosti.

Joitain hahmoja ja kirjan avainkohtauksia lavalla ei nähdä. Joku romaanin rakastaja saattaa jäädä kaipaamaan Paska-Simoa tai vaikkapa Elinan ja Näkin välistä kortinpeluuta, mutta itse olin enemmänkin positiivisesti yllättynyt siitä, että niin monet kirjan tärkeät kohtaukset ja hahmojen väliset vuoropuhelut oli saatu mukaan teatterisovitukseen.

Hykerryttävää dialogia asiakkaiden välillä

Karilan romaanissa dialogi on parasta, mihin olen suomalaisessa kaunokirjallisuudessa aikoihin törmännyt. Sille tasolle yltäminen teatterin lavalla on haasteena mahdoton, mutta hyvin hyvin lähelle päästään muun muassa toisen puoliajan kohtauksessa, jossa baarin asiakkaat (Juho Uusitalo ja Henri Tuominen) kertaavat tapausta, jolloin hattara otti vallan kunnanjohtajasta. Myös Janatuisen ja Askon (Jaana Kahra) välinen kuulustelu sai yleisöltä ansaitun naurunremakan. Hieno on myös kohtaus, jossa Elina menee kalastusvälinekauppaan ensimmäistä kertaa ostoksille ja törmää Keijoon (Annika Aapalahti).

Itse tulkitsin niin, että kirjan Lapin murretta ei ole juuri lähdetty edes tavoittelemaan, vaan pääosan esittäjät puhuvat omia murteitaan tai jotain muuta luontevaa versiota kielestä, joka on kirjakielestä kaukana. Joku voi pitää ratkaisua tai ylipäätään kuultua kieltä vajaana. Itse taas olen nähnyt paljon epäonnistumisia kuin onnistumisia, kun näyttämöillä, ruuduilla tai valkokankailla on pyritty näyttelemään itselle vieraan murteen puhujaa. Jos katsoja odottaa tarkkaa hoon päältä puhumista, joutuu hän joka tapauksessa pettymään.

Kaiken kaikkiaan Pienen hauen pyydystys tarjoaa mainion ja runsaan nojatuolimatkan Karilan romaanin tylsään Itä-Lappiin ja Vuopion kylään, jossa myyttiset hahmot heräävät henkiin ja Elina pääsee selvittämään välejään yhtäältä itsensä kanssa ja toisaalta itsensä ja Näkin välillä.

Ville Koivuniemi
Näyttämöraati