Aikuisena teatterikävijäksi

Viime syksynä noin vuosi sitten pohdin teatterin blogissa sitä, miten teatteria voisi tehdä tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi myös niille, jotka eivät teatterissa syystä tai toisesta käy vaikka ehkä haluaisivat. Halusin ymmärtää syitä ei-kävijyyden taustalla, samoin kuin kulttuurisen tasa-arvon ja osallisuuden ilmiöitä. Kerroin viime syksyn blogikirjoituksessani, että koin nuorena itse kynnyksen mennä mukaan nuorisoteatterin toimintaan liian korkeaksi, ja halusin nyt Oulun teatterissa työskennellessäni auttaa tekemään teatteria helpommin lähestyttäväksi.

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian kulttuurihyvinvoinnin YAMK-opintojeni kehittämishankkeessa kutsuimme pienen joukon teatterissa harvoin tai ei-koskaan käyneitä aikuisia kehittäjäryhmään keskustelemaan käymättömyyden syistä sekä tutustumaan teatteriin talona, työpaikkana ja taidemuotona, sekä yhteiskehittämään Oulun teatterin yleisötyötä ei-kävijöiden näkökulmasta. Kokoonnuimme syksyllä 2021 neljä kertaa ja katsoimme yhden esityksen. Yhdessä ryhmäläisten kanssa pohdimme sitä, mitkä seikat ovat johdattaneet heitä vapaa-aikana muualle kuin teatteriin, ja miten teatteria voisi tehdä tutummaksi ja kiinnostavammaksi.

Kokoontumisten jälkeen kehittäjäryhmän osallistujat kertoivat osaavansa arvostaa näkemäänsä esitystä paremmin, kun olivat tutustuneet siihen ja sen tekemiseen ennakkoon. Heidän mukaansa tutustuminen lisäsi esityksen ja taidemuodon arvostusta ja kiinnostus teatteria kohtaan lisääntyi, kun oppi mitä kaikkea talo pitää sisällään ja minkälaisia töitä teatterissa tehdään. Yksi ryhmäläisistä totesi kehittäjäryhmätoiminnan päätteeksi, että ”Ei minulla ole enää mitään tekosyytä olla tulematta.” Tuosta lausahduksesta tulikin myös opinnäytetyöni otsikko.

Aikuisille teatterissakäynnin johdantokurssi?

Kehittämishankkeesta kirjoittamassani opinnäytetyössä kerron, että ryhmäläisten mielestä muun muassa teatterilippujen alennushinnoista ja myös esitysten sisällöistä tulisi viestiä selkeämmin. Myös teatterin markkinoinnilta toivottiin erilaisia kiinnostuksen herättämisen keinoja. Pohdin opinnäytetyössäni, että kehittäjäryhmän lisäksi muissakin aikuisissa ei-kävijöissä voisi olla kiinnostusta ryhmätyömuotoiseen teatteriin tutustumiseen. Se voisi toimia lähtemisen kannusteena ja myös osallisuuden vahvistajana osallistujille, sillä kehittäjäryhmän osallistujat olivat hankkeen päättyessä innostuneita kokemastaan ja ryhmässä toimimisesta, ja tunsivat teatterin enemmän omakseen.  He olivat oman ”tutustumiskurssinsa” jälkeen varmoja siitä, että tulevat uudestaankin teatteriin. Yleisötyön muotona vastaavanlainen aikuisten teatterissakäynnin johdantokurssi voisi toimia sisäänheittäjänä teatterin maailmaan niille, jotka ovat siitä kiinnostuneita, mutta kokevat kynnyksen syystä tai toisesta liian korkeaksi astua yli yksin.

Opinnäytetyöhön haastatellun Oulun teatterin toimitusjohtajan, Anu-Maarit Moilasen mukaan teatterin tulee tunnistaa, miten tavoitetaan ne, jotka eivät vielä ole teatterin piirissä. Hän nostaa erityisesti esiin yleisötyön pedagogisen näkökulman ja kulttuuriin kasvamisen. Hänen mukaansa teatterin tulee tehdä yleisötyötä mahdollisimman monen kohderyhmän kanssa, ja näkee yleisötyön siltana teatterin ja yleisön välillä.

Kehittämistyötä tehtiin siis yhdessä yleisön edustajien kanssa, yhteiskehittäen. Teatterin toimintojen ja saavutettavuuden kehittäminen yhdessä yleisön kanssa auttaa madaltamaan sekä raja-aitoja että kynnyksiä. Toki kynnyksiä vielä riittää meidänkin teatterissamme, mutta teemme jatkuvaa työtä niiden madaltamiseksi. Sillä tavoitteena on olla kaikkien teatteri.

Kulttuurialan master-opiskelija Marika Lambergin YAMK-opinnäytetyö ”Ei minulla ole enää mitään tekosyytä olla tulematta. – Oulun teatterin ei-kävijät palvelun kehittäjinä” on hyväksytty Turun ammattikorkeakoulussa. Opinnäytetyön tekijä työskentelee Oulun teatterissa järjestäjä-kuiskaajana, ja on taustaltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja ja tapahtumatuottaja.

Marika Lamberg