Viisi kysymystä konkarille – Vesa Huittinen

Oulun teatteri on työpaikka, jossa viihdytään hyvin ja työurat ovat usein pitkiä. Juhlavuoden kunniaksi jututimme Oulun teatterin konkareita, jotka ovat työskennelleet oululaisen teatterin parissa yli 20 vuotta. Seuraavaksi vuorossa on vastaava näyttämömestari Vesa Huittinen, jonka työura Oulun teatterissa alkoi näyttämömiehenä 15-vuotiaana 26.12.1976 klo 12, eli hänellä tulee tänä vuonna täyteen 46 vuotta Oulun teatterissa.

Millaista työskentely oli Oulun teatterissa alkuvuosinasi?

Teimme töitä urakkaluontoisesti hyvässä yhteistyössä tekniikan ja näyttelijöiden kanssa aamusta iltaan. Teimme harjoitukset ja vietimme tauot sekä vapaa-ajan yhdessä. Työehtosopimus ei ollut isossa roolissa, vaan esitys ja taide olivat keskiössä. Emme välittäneet muista asioista, sillä teimme taidetta. Töitä tuli 240 tuntia kuukaudessa, kun nykyään tulee 151 tuntia.

Työelämä on mennyt oikeaan suuntaan, että huomioidaan muutkin asiat. Yhteistyö on edelleen näyttelijöiden kanssa hyvää, mutta silloin tekniikka ja näyttelijät viettivät aikaa valomerkkiin asti. Emme olleet mustasukkaisia työtehtävistä. Olen ollut näyttämömiehenä, valomiehenä, järjestäjänä, lähettinä ja valaistusmestarina. 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa kaikki auttoivat toisiaan, jos tarvitsi apua. Kenellä oli aikaa ja pystyi hoitamaan. Nykyään on enemmän hierarkiaa.

Mikä näytelmä vuosien varrelta on jäänyt mieleen ja miksi?

On monia näytelmiä takana, sillä olen ollut mukana 230 ensi-illassa. Kolmas integraali -näytelmän harjoitusaika vuodelta 1987 on jäänyt mieleen. Olin silloin näyttämömies-valomies. Jo eläköitynyt näyttelijä kävi repliikkejä läpi korokkeella seisoen ja hän tippui aina korokkeelta, repliikit vain kuuluivat.

Mikä Oulun teatterissa on parasta?

Iät ja ajat olen tykännyt yhteistyöstä taiteilijoiden kanssa. Ei ole koskaan ollut mitään kitkaa, vaan aina on sujunut hyvin. Näyttämön pinnassa on hyvin tiivistä. Joka päivä on erilainen. Ei ole vielä ollut sellaista päivää, että olisi ärsyttänyt tulla töihin.

Mieleenpainuvin sattumus?

Kun teimme pienellä näyttämöllä valoja Kolmas integraali -näytelmän esitykseen, suurelta näyttämöltä Peräkylän profeetta -esityksen lavastuksesta vuotivat vedet pienen näyttämön valo-ohjaamoon ja alkoi tulla sähköiskuja valopöydästä. Vaikka laitoimme suojan, veden vuotaminen jatkui. Otimme sitten käyttöön varapöydän (pin matriisi), jossa oli 100 pikkureikää per esivalinta ja 10 esivalintaa sekä pikkuisia nuppineuloja pirun paljon. Pienillä pinneillä tihrutettiin valoja. Koko esityksen ajan satoi vettä ohjaamoon.

Mikä työssäsi on sellaista, mikä ei näy suurelle yleisölle?

Moni ei tiedä, että vaikka olisi monologinäytelmä suurella näyttämöllä, verhojen takana voi olla 25 ihmistä. Tekniikka on siellä piilossa. Meidän työmme näkyy siinä, että lavastus on huolella pystytetty, mutta meitä tekijöitä ei näy.