Miksi teatteri on tärkeää?

Keskellä tätä maailmanlaajuista pandemiaa käymme keskustelua priorisoinnista rokotusjärjestyksen, rajoitusten ja ammatinharjoittajien työnkuvan tärkeyden suhteen. Taide- ja kulttuuriala on saanut valtavan kolauksen olemassaoloonsa, sillä yleisötapahtumat ovat olleet jokaisen aallon ensimmäisiä kohteita rajoitusten suhteen. 

Näin vakavassa maailmantilanteessa ymmärrän, miksi taiteen ja tässä käsittelemäni teatterin toiminta ja taistelu sen elinvoimaisuuden puolesta voi tuntua absurdilta, irralliselta ja epäolennaiselta. Erilaisten käsityöammattien merkitys ja hätä on ehkä helpommin käsitettävissä. Olen nykyisenä taiteen ammattilaisena, mutta paljon hoitotyötä tehneenä joutunut käymään keskustelua aiheesta myös itseni kanssa.  

Mikä siis teatterissa on tärkeää? 

Tarinankerronta on osa ihmiskulttuuria niin kaukaa kuin ihmisyhteisöt ovat olleet olemassa. Tarinat opettavat meitä elämän tapahtumista, pohtivat syy-seuraussuhteita, hahmottelevat tulevaa ja katsovat menneisyyteen. Ne antavat meille mahdollisuuden reflektioon ja filosofointiin – mitä näimme ja koimme, miksi tarinassa kävi niin, mitä itse ajattelin tapahtuneesta, mitä tietoa tai minkä tunnekokemuksen vien mukanani tarinan koettuani. Tarinat kehittävät näin myös intuitiotamme, mikä käsitetään sisäistettynä, opittuna tietona.

Mikä tärkeintä, tarinat kehittävät empatiakykyämme. Tarinan myötä samaistumme tai saamme käsityksen jostain meille tuntemattomasta. Teatteri on ihmisille paikka tulla yhteen. Teatteri on ennen kaikkea yhteisökokemus, mikä koetaan olemalla läsnä samassa tilassa. Esityksen valmistaa yhteisö, joka etsii tapoja kontaktoitua ja synkronoitua yhteen. Esitys jaetaan toiselle yhteisölle – yleisölle. Virtuaalisen maailman laajentuessa yhteinen, fyysisesti samassa tilassa tapahtuva ja koettu kokemus on ainutlaatuista. Esitys muuttuu yleisön energian myötä ja reagoi väistämättä yleisössä syntyvään energiaan. Tästä syntyy kontakti. 

Näyttelijänä työni on tutkia, toisintaa, toistaa, imitoida, ruumiillistaa ja opettaa hermostoni toisen ihmisen kuvajaiseksi – eräänlainen käsityöammatti tämäkin. Tehtäväni on kertoa ja näyttää jotain, minkä katsoja voi tunnistaa. Tässä ihmisen peilineuronit ovat mahdollisuuteni ja haasteeni. Jos en saata fyysistä olemustani ja toimintaani hermoston tasolla viimeistellyksi, hahmoni kokemusta on vaikeaa tunnistaa. Jos taas onnistun, voin antaa katsojalle kokemuksen todesta. Näin katsojalla on mahdollisuus seurata tätä epätoden maailmaa totena, vain pienen matkan päässä minusta. Tarinan seuraajalle syntyy mahdollisuus tarkkailla, tuntea ja tutkia tapahtumia omasta kokemusmaailmasta käsin. Voi kokea toisia maailmoja ja pohtia omia ajatuksiaan suhteessa siihen. Sen kaltainen pysähtyminen elämän tarkastelun äärelle opettaa empatiaa ja ymmärrystä.

Teatteriesitys voi olla myös fantasia. Se voi olla tauko ja helpotus omasta arjesta tai elämäntapahtumista. Se voi tuoda lohtua tai juuri sen samaistumisen kokemuksen, että joku ymmärtää, mitä käyn läpi. Se voi olla irtiotto todellisuudesta tai hupia ja ilon tuoja. Se voi olla kauneutta ja aistiruokaa visuaalisuuden ja äänimaailmojen myötä.  

Teatteri on turvallinen tapa kokea asioita yhdessä

Teatterikokemuksessa on läsnäolon vaatimus. Teatteritapahtuma pakottaa lempeästi ihmisen pysähtymään ja olemaan suhteessa tapahtuvaan. Se opettaa meitä katsomaan ihmistä ja olemaan katsottavana. Se opettaa meitä käsittelemään erilaisia tunnereaktioita ja reflektoimaan sitä, miksi tunnen näin. Läsnäolo ilman virtuaalista ärsykettä tai minkään muun asian suorittamista herkistää aistejamme ja näin kokemisen tilamme voimistuu. Olemme silloin enemmän läsnä myös itsellemme. Läsnäolo on yksi tärkeimpiä taitojamme sosiaalisina eläiminä.

Teatteri on myös turvallinen tapa kokea asioita yhdessä. Teatteriin voi tulla yksin tai yhdessä. Silti yleisö kokonaisuudessaan muodostaa hetkellisen yhteisön, joka hämärän hunnun suojassa saa elää hengittää yhteistä hetkeä. Saman hunnun alla on turvallista kokea yksilönä mitä vain ilman jakamisen pakkoa. Yhteisökokemuksen näkökulmasta on taianomaista, kun toisilleen tuntemattomat ihmiset nauravat katketakseen yhdessä tai kyynelehtivät vakavan aiheen äärellä kuin näkymättömästi toisiaan kädestä pidellen. Yhteinen salliva tila on turvallinen paikka tuntea. Kokemus yhdessäolosta ja yhteisestä asiasta on ihmiselle elintärkeää. Teatteri on paikka, joka sen kokemuksen voi tarjota.  

Oman tilani ja ääneni löytämisen vaikeus

Nähdyksi tulemisen kokemus. Olen itse ollut ennen tätä toista elämääni syrjäytynyt moniongelmainen nuori. Lapsena luokanopettajani tunnisti vahvuudekseni liikkeen ja esitysten luomisen. Hän tuki tätä ominaisuuttani ja sain kokemuksen jo lapsena siitä, mistä nautin. Ala-asteen jälkeen alkoi erilainen elämänvaihe, mikä ei ollut valoisa. Tieni päässä pilkotti lopulta enää hämärä valopilkku, kun sattuman myötä ajelehdin vuoden kestävän musiikkiteatterikoulun pääsykokeisiin ja pääsin opiskelemaan.

Monenlaisia kauhuja elämässäni koettuani minun oli vaikeaa hahmottaa, miten löydän oman tilani ja ääneni tässä yhteiskunnassa. Teatteri antoi siihen mahdollisuuden, sillä sain tutkia tapaani kommunikoida. Kukaan ei kertonut minulle oikeaa tapaa olla olemassa vaan kaikki oli siinä maailmassa mahdollista. Teatteri pelasti minut, kirjaimellisesti, sillä tulin sen myötä nähdyksi ja opin olemaan kontaktissa muihin. Siksi esittävä taide on tärkeä ala myös pedagogisessa mielessä.

Tällä hetkellä pyöritämme Oulun teatterilla nuorten näyttämöä, jonka tarkoitus on antaa kokemus nähdyksi tulemisesta ja esittävän taiteen mahdollisuuksien tutkimisesta. Olen opettajana vuosien varrella todistanut kymmenien nuorten saavan langasta kiinni ja ennen kaikkea, itsestään kiinni taiteen opettamisen myötä. Monikaan heistä ei ole suuntautunut taiteen alalle, mutta taiteen harjoittelu on mahdollistanut omien vahvuuksien löytämisen, itsetuntemuksen ja omanarvontunnon voimistumisen. Näin nuoren on helpompi löytää oma polkunsa ja kiinnostuksen kohteet elämässä. Teatterit ovat tärkeitä mahdollistajia, sillä siihen liitetty nuorisotyö voi olla koko ajan tärkeämmässä asemassa nuorten hyvinvointia ajatellessa.  

Yhteiskunnallisten ilmiöiden heijastusta ja käsittelyä

Teatteri heijastelee yhteiskunnan ilmiöitä. Se kommentoi ja kysyy tavoilla, jotka yhteiskunnallisessa keskustelussa ovat muuten mahdottomia. Se ehdottaa, haastaa ja on aina ollut osa historiallisia yhteiskunnallisia muutoksia. Teatteri voi muuttaa maailmaa se myötä, minkälaisia todellisuuksia luomme näyttämölle. Voimme tehdä vieraasta asiasta normaalia ja osoittaa normaaliksi mielletyn asian vääräksi.

Teatteri haastaa ihmistä ajattelemaan boksin ulkopuolelle, kun teatterin boksista lopulta lähtee ulos. Teatteri voi ehdottaa – mitä jos olisi toisin. Se voi ilmentää ja näyttää mitä tapahtuu, jos jatkamme tähän suuntaan. Teatteri voi siis auttaa meitä näkemään tulevaisuuden skenaarioita. Teatteri on tärkeä osa yhteiskunnallisten muutosten ja ilmiöiden käsittelyssä. 

Tärkeys siis löytyy esittävän taiteen yhteydestä sosiaalisiin taitoihin, sosiaaliseen käyttäytymiseen sekä yhteisöajatteluun ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Se voimistaa tunnetaitojamme. Se kontaktoi meitä sisäiseen lapseemme mielikuvituksen voimalla. Se auttaa katsomaan nykyhetkeä leikin kautta. Se auttaa meitä katsotaan toista ihmistä lempeämmin. Taide on lähtemätön, reflektoiva osa koko ihmiskulttuuriamme. Ilman sitä peiliä, kadotammeko käsityksen ihmisyydestä?